Kun Amélie saa töitä japanilaisesta suuryhtiöstä, hän kuvittelee toteuttavansa suuren haaveensa. Hän uskoo, että sujuvasta kielitaidosta ja eri kulttuurien ymmärtämisestä olisi apua hänen urallaan, mutta näin se ei mene. Ei lähimainkaan. Hän on ulkomaalainen, nuori, nainen, eikä hän tiedä, miten Japanissa toimitaan. Ei ole sopivaa, että ulkomaalainen kahvia tarjoileva tyttö ymmärtäisi, mistä liikeneuvotteluissa puhutaan – ei, se tuottaa suunnatonta häpeää hänen esimiehilleen. Vaikka työpaikkahierarkian alimmalta portaalta luulisi olevan vain yksi suunta, ei se Amélien tapauksessa ole suinkaan ylöspäin. Siitä hänen lähin esimiehensä, sadistinen neiti Mori pitää huolen.
En tiedä, kumpi olisi pahempaa – se, että Amélie Nothombin Nöyrin palvelijanne olisi tosipohjainen kertomus, vai se, että se olisi silkkaa fiktiota. Jos tarina olisi totta, olisi japanilainen työnteon ja esimies–alainen-asetelman kulttuuri länsimaisin silmin kerrassaan käsittämätöntä henkistä väkivaltaa. Jos taas kirjan lukee puhtaana fiktiona, sen mustamaalaavaa pahantahtoisuutta olisi yhtä lailla hankala ymmärtää.
Ehkäpä kirja kannattaa lukea satiirisehkona tapainkuvauksena. Kirjan Amélien kärsimykset ja nöyryytykset ovat niin uskomattomia. Mutta toisaalta kirjan puolivälin paikkeilla Amélie Nothomb kirjoittaa niin nihilistiseen sävyyn jakson naisen asemasta Japanissa, että jotain paljastavaa siinä on. Ja tätä taustaa vastaan myös neiti Moria ja hänen loputonta nöyryyttämishaluaan on mahdollista ymmärtää edes hieman.
Yhtä kaikki, Amélie Nothombin Nöyrin palvelijanne on sujuvasanainen arjen kauhutarina, joka kannattaa lukea. Suosittelen!