Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Magali le Huchen sarjakuvamuistelma Nowhere Girl osui hyvään saumaan, nyt kun on ollut paljon juttua nuorten kokemista koulupaineista ja masennuksesta. Magali itse on koulutettujen vanhempien lapsi ja isosiskokin oli itsestäänselvästi luokkansa priimus. Myös Magali piti selvänä, että hänen koulutiensä on nousujohteinen, mutta todellisuus osoittautui tylymmäksi. Magali on kaikista ponnisteluistaan huolimatta korkeintaan keskiverto oppilas, ja varsinkin vaativan ranskankielen opettajan oppitunnit osoittautuvat oikeaksi piinanpenkiksi.
Haasteet koulussa alkavat pian näkyä aina vain pahenevina fyysisinä oireina. Tunnilla pyörtyminen on vasta alkua, pian Magali oksentaa vain ajatuksesta, että hän joutuu kouluun. Diagnoosiksi Magali saa koulufobian ja ratkaisu ongelmaan on kotiopiskelu. Paitsi, että eihän se pitkällä tähtäimellä oikeastaan ole mikään ratkaisu. Nowhere Girl on rakkauden osoitus sille taholle joka lopulta onnistui nostamaan Magalin tästä suosta ja se taho on Beatles.
Magalille Beatles ei ollut vain bändi joka soittaa hyvää musiikkia. Siitä tuli intohimon kohde, suorastaan pakkomielle. Jopa siinä määrin, että fanittaminen alkoi eristää Magalia kaveripiiristään, sillä onhan selvää, että muille 90-luvun nuorille Beatles ei ollut samalla tavalla se suurimpien intohimojen kohde.
Magalille pakkomielle toi kuitenkin paljon hyvää mukanaan. Hänen piti tietää Beatlesista kaikki, mikä tarkoitti hervottomien tekstimäärien lukemista, ja mikäpä sen parempi asia lukivaikeuksista kärsivälle oppilaalle. Magali kuvaa sarjakuvassaan Beatlesin musiikin voimaa todella voimakkaalla tavalla, värit leviävät ja hersyvät vapaasti pitkin sivuja; sarjakuva osoittaa taitavasti miten hyvä musiikki edustaa luovuutta ja rajojen rikkomista. Keltainen sukellusvene erityisesti saa kunnian esiintyä sarjakuvassa useampaan otteeseen, se edustaa Magalille eräänlaista turvallista tilaa, johon vetäytyä kun ulkomaailman haasteet osoittautuvat ylivoimaisiksi.
Toisaalta turvallinen tila ei sekään voi olla suojana loputtomiin, vaan jossain vaiheessa pitäisi palata muuhun maailmaan. Magali ymmärtää, että hänen vahva mielikuvitusmaailmansa on hänen voimansa, ja piirtämisen kautta hän voi ottaa tämän mielikuvitusmaailman haltuunsa. Beatlesin luova voima toimii siis eräänlaisena kimmokkeena, joka saattaa Magalin lopulta kuvataiteen ja sarjakuvien maailmaan ja saa ymmärtämään omat vahvuudet.
Nowhere Girl on loppujen lopuksi aika arkinen tarina, mutta Magalin oivaltava ja persoonallinen kuvitus tekee siitä erityisen ja ehdottomasti suosittelemisen arvoisen. Vaikka lopputuloksesta paljon pidänkin, niin yksi iso ongelma sarjakuvassa on, nimittäin koko. Nobrow-kustantamo on jostain syystä päättänyt pienentää englanninkielisen painoksen kokoa, mikä tekee jostain (onneksi harvoista) sarjakuvaruuduista kirjaimellisesti lukukelvottomia. Silloinkin kun tilanne ei ole ihan näin paha, sarjakuvassa käytetty kaunokirjoitus on usein vaikeasti luettavaa. En voi käsittää miten kustantamossa ei ole ymmärretty vedoksia katsottaessa, että pienempi koko ei kerta kaikkiaan sovi tähän sarjakuvaan ollenkaan. Harmin paikka, vaikka ei tämä onneksi täysin onnistu lukuintoa pilaamaan.
