Novellit 2016 : Martti Joenpolven novellikilpailu

Novellit 2016

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjoituskilpailut tarjoavat aloittelevalle kirjailijalle hyvän kanavan ylittää julkaisukynnys. Esimerkiksi Emmi Itäranta ja Nadja Sumanen ovat tulleet kansan tietoisuuteen kilpailujen kautta. Martti Joenpolven novellikilpailussa kisataan novellien paremmuudesta joka neljäs vuosi. Novellit 2016 esittelee uusimman kilpailun voittajat ja muut kilpailussa ansioituneet tekstit. Kokoelmassa on 11 tekstiä yhteensä yhdeksältä kirjoittajalta.

Teos on mielenkiintoista luettavaa niille, jotka haluavat tietää mitä ja mistä Suomessa tällä hetkellä kirjoitetaan. Tekstit käsittelevät parisuhdetta ja valtaa, naisten ja miesten roolijakoa, arkisia tilanteita ja suomalaisia sielunmaisemia. Muutama asia nousee erityisesti näkyviin. Ensinnäkin palkitut tekstit ovat varsin kokeellisia: molemmat voittaja Jukka Aholalta julkaistut tekstit ovat rajoja rikkovia: ensimmäinen on kuvaus kahden tytön väkivaltaisesta odysseiasta, toinen kertoo maailman mätänevän omenan näkökulmasta. Omiksi suosikeikseni nousivat Hanna Weseliuksen Suru ja Essi Pulkkisen Muutto.

Toisekseen monet kokoelman kirjoittajista ovat menestyneet kirjoituskilpailuissa ennenkin. Tämähän ei estä osallistumasta uudelleen, mutta on mielenkiintoinen tieto. Samaten mielenkiintoista on kirjoittajien ikäjakauma. Nuorin kirjoittajista, Alana Saul, on syntynyt 1990-luvulla ja vanhin, Iris Backlund, 1960-luvulla.

Aloittelevan kirjoittajan kannattaa vilkaista myös teoksen esipuhe. Siinä esiraadin ja raadin jäsen Hannu Simpura antaa yleiskatsauksen kilpailuun osallistuneista yli 1000 tekstistä ja kertoo, millaiset tekstit pärjäsivät ja millaisiin asioihin toiset tekstit kompastuivat. Samalla Simpura kertoo myös palkittujen teosten valintaperusteet. Suositeltavaa luettavaa varsinkin kirjoittamisen harrastajille, vaikka itse ei aikoisikaan osallistua kilpailuihin.

Heidi V.

Kieleen ja kirjallisuuteen intohimolla suhtautuva Heidi Viherjuuri asuu ja työskentelee tällä hetkellä Saksassa. Innostuu tulevaisuuden klassikoista ja novelleista ja pitää kielitajuaan yllä lukemalla uutta kotimaista proosaa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...