Matka, trilleri, itsetutkiskelu, perhedraama, seikkailu tai lapsuuden etsiminen. Norsunhoitajien lapset on tyylillisesti monipuolinen romaani, jota on vaikea kategorisoida. Niinpä sen onkin parempi antaa viedä mukanaan.
Kirjassa on vahvoja, värikkäitä persoonia, joiden erikoispiirteet kuvataan tarkasti. Tästä tuli jollain tavalla mieleen John Irvingin Kaikki isäni hotellit. Selkeä päähenkilö on kirjailijan kaima Peter, joka on yhtä aikaa avoin, filosofinen, suora ja vilpitön. Hän etsii sisaruksiensa kanssa kadonneita vanhempiaan, mutta löytää samalla paljon muuta – esimerkiksi lapsuuden salaisuuksiaan.
Teemoja löytyy useampia. Kirjan nimeen luodun teorian lisäksi tärkeässä roolissa on ovi, josta elämää tarkkaillaan. Jopa rakkaus löytyy oven raottuessa. Myös koti on tärkeä. Mitä, ketä ja millaista siellä on.
Vanhempien katoaminen on alussa johtavana juonena, mutta sitä mielenkiintoisempana koin ihmiskuvauksen ja etenkin Peterin tarinan. Hänellä on nuoresta iästään huolimatta laaja ymmärrys elämästä. Jalkapallovertaukset elämän eri tilanteisiin toimivat yllättävän hyvin.
Norsunhoitajien lapset on Høegia parhaimmillaan – etenkin kerronnaltaan. Tarkka, mutta rento ja elämänjanoinen tyyli sopii vakaviinkin aiheisiin hyvin.