Normaaleja ihmisiä on hienosti rakenneltu kuvaus irlantilaisten Connellin ja Mariannen epämääräisestä parisuhteesta, joka saa alkunsa kouluvuosina ja jatkuu yliopistoon. Suhde toisaalta toimii erinomaisesti, mutta ei toisaalta tunnu oikein koskaan muodollistuvan seurustelusuhteeksi ja Connell ja Marianne tuntuvat jatkuvasti puhuvan toistensa ohi ja ymmärtävän toisiaan väärin.
Siinä sivussa kuvataan kahden nuoren ihmisen kasvua eri suuntiin. Koulussa Connell on suosittu ja Marianne paarialuokkaa, siinä määrin, että Connell ja Marianne haluavat salata suhteensa, koska pelkäävät sitä, miten muut asiaan suhtautuvat. Yliopistossa – Trinityssä, jonne Connell päätyy Mariannen johdosta – asetelmat muuttuvat, kun Connell tunteekin olonsa ulkopuoliseksi ja Marianne on enemmän kotonaan.
Yhteiskuntaluokallakin on osansa; Connell ylipäätään tutustuu Marianneen, koska Connellin äiti on siivooja, joka käy Mariannen kotona siivoamassa. Mutta kuten nähdään, perheen onnellisuus ei suinkaan riipu tulotasosta tai yhteiskunnallisesta asemasta.
Connell on hienosti kuvattu nuori mies, Marianne kiinnostava nuori nainen, joka kärsii muiden ihmisten odotuksiin sopeutumisesta. Tästä voi lukea kiinnostavia näkökulmia patriarkaattiin ja haitalliseen maskuliinisuuteen ja sen vaikutuksiin kaikissa – Mariannella on selvästi omat traumansa eikä Connellkaan pysty toimimaan vapaasti mielensä mukaan.
Normaaleja ihmisiä on hyvin etenevä, kiinnostava kirja. Sen päähenkilöille toivoisi kaikkea hyvää ja välillä jopa turhauttaa, kun Marianne ja Connell eivät vain ymmärrä omaa parastaan – tai sitä, minkä lukija arvelee olevan heille parasta. Kahden kirjan perusteella Sally Rooney vaikuttaa oikein lupaavalta kirjailijalta, jolla on hyvä suunta, sillä pidin Normaaleista ihmisistä enemmän kuin edellisestä Keskusteluja ystävien kesken -kirjasta.