Yasmine Galenorn: Noitanainen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Noitanaisessa lukija pääsee sukeltamaan fantasiamaailmaan, josta kertoo tämän ensimmäisen osan päähenkilö, noitatyttö Camille. Toisen Todellisuuden Tiedustelupalvelun agenttina toimiva Camille joutuu keskelle murhatutkimusta ja omituisia tapahtumia. Selvittämisessä auttavat hänen erikoislaatuiset sisaruksensa, joista kullakin on erityiset luonteenpiirteensä ja taikavoimansa. He ovat myös agentteja; Delilah muuttuu stressaantuneena kissaksi ja Menolly puolestaan on vampyyri. Sisarukset ovat hyvin erilaisia, äiti oli nykymaailmasta, mutta isä on keiju Toisesta todellisuudesta — toki tyttäristäkin tuli vähintään erikoisia ja erilaisia.

Kirjailija sekoittaa huolettomasti modernin nykymaailman sekä Toisen todellisuuden mielikuvitusmaailman. Maailmojen välillä on portteja, joiden kautta kulkea ja tämä helpottaa joitakin hankalia tilanteita. Hahmot seikkailevat molemmissa maailmoissa ja muitakin henkilöitä ja olioita kulkee porttien kautta.

Tarina on värikäs, täynnä toimintaa ja yllätyksiä — ehkä vähän liikaakin. Mukaan on mahdutettu fantasiaa, magiikkaa, ripaus scifiä, romantiikkaa, seksiä, väkivaltaa, vampyyreja, noitia sekä omituisia otuksia, toki yksi lohikäärmekin mahtuu mukaan. Perimmältään kyse on kuitenkin jälleen kerran hyvän ja pahan taistelusta, ehkä hieman poikkeavalla tavalla. Siis aivan kelpoisa, toiminnantäyteinen sarjan ensimmäinen osa.

Mutta avoin kysymys kustantamolle (tai kääntäjälle), tarkistiko kukaan ihan itse lukemalla suomennoksen? Se on osittain luvattoman kehno, samoin kirjoitusvirheet vilisevät lukemista haittaavasti. Tasosta kertonee se, että ajatus katkesi muutaman kerran, kun jäi etsimään viittaussuhdetta käännöksestä eli kuka teki mitä ja missä.

Lisäksi kirjasarjaa luvataan kolme osaa, jokainen ilmeisesti aina yhden siskon kertomana. Nyt tämän ensimmäisen osan lopussa on jo toisen osan ensimmäinen luku. Voin vain lievästi paheksua tätä eli onko tarkoitus tehdä tällä vain rahaa ja julkaista seuraava osa tynkänä vai onko tämä tärppi toisen osan ostamiseksi? Vai onko tarkoitus tehdä kehnoa työtä, kuten jo erään mittavan fantasiasarjan kohdalla aikaisemmin, jota ei suomennettu lainkaan alkuperäisteoksia kunnioittaen? Tästä siis lievät miinukset.

Muuten kirja kulkee kuin juna, toimii kuin tauti ja on varmasti tästä kevyemmästä lajityypistä pitäville vauhdikas yllätys.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...