Tämä kirja, vajaa 200-sivuinen, on opus, joka monen tulisi lukea, olisipa sitten minkä ikäinen hyvänsä. Itse olin jotenkin niin mykistynyt, sillä se nuoruus, ei se mitään niin helppoa aikaa ollut.
Antti on kirjan päähenkilö, joka on nuori poika ja lähes vahingossa klo 21:07 tulee housuihinsa. Sen jälkeen alkaa kuvitella olevansa runkkari. Käy läpi kaikkea ja nuoruuden ajatuksen voimalla kaikki on niin eriskummallista ja häpeän kuorruttamaa.
Itse lukijana, vanhana narttuna, koin kirjan ja sen sanoman hyvinkin voimakkaana, sillä menin sen siivellä omaan nuoruuteeni. Muistan sen ajan vieläkin hyvin ja että aikuiseksi kasvaminen ei ollut helppoa.
Tässä kirjassa Antti Rönkä tuo sen vaan niin hyvin esille, sen kaiken nuoruuden tuskan, epävarmuuden, kun kaikki on niin kaikesta kiinni. Jumalaton häpeä siitä, että jos kaikki luulee vaikka mitä. Kun siinä pienessä mielessä ei vielä tiedä, ymmärrä, käsitä, että kaikki on jokseenkin ihan hyvin.
Kirjan Antti on niin arka, pelokas ja kuitenkin ihan tavallinen, normaali nuori, jota tekisi mieli mennä halaamaan, lohduttaa, että kaikki on ihan hyvin, kaikki järjestyy.
Antti kuitenkin kohtaa Antin, oman itsensä ja se onkin parasta. Jonkun on kerrottava, että ei tartte hävetä, on normaalia olla. Miten moni uskaltaa kohdata sen oman itsensä, ettei olisi niin yksin.
Miten toivoisin, että tästä kirjasta olisi lohtua, turvaa ja osviittaa monelle nuorelle, mutta myös monelle aikuiselle, joka muistaa tai ei muista omaa nuoruuttaan.