Hannu Pöppönen: Nippu pesoja ja muita kertomuksia Argentiinasta

Argentiina on jäänyt itselleni verrattain vieraaksi maaksi. Tiedän, että maalla ei tällä hetkellä mene hyvin ja, että jalkapallo on Argentiinassa iso asia. Tiedän myös, että maa on tunnettu tangosta ja, että Argentiinan tuorein presidentti Javier Milei on lievästi sanottuna värikäs persoona. Yhteiskunnan hienommat nyanssit yksittäisten faktojen takana ovat kuitenkin jääneet sumuun. Silti, Argentiina on sekä Etelä-Amerikan toiseksi suurin maa että toiseksi suurin talousmahti, joten kaipa maasta olisi syytä tietää edes jotain. Tähän tarpeeseen vastaa toimittaja Hannu Pöppösen näppärä Nippu pesoja ja muita kertomuksia Argentiinasta, joka avaa Argentiinan nykyisyyttä viihdyttävällä ja kevyellä tavalla.

Kirja aloittaa siitä ilmeisimmästä, eli jalkapallosta. Maa voitti jalkapallon MM-kisat vuonna 2022 ja Lionel Messin verraton maine sen kuin kasvaa, varsinkin nyt kun edesmennyt Diego Maradona ei ole enää kilpailemassa ykköspaikasta kansan sydämessä. Pöppönen matkustaa Messin perässä tämän kotikaupunkiin Rosarioon, mutta tästä reissunpätkästä ei vielä jää käteen mitään sen ihmeempää; Messiä ei nähdä eikä muutakaan erityisen ihmeellistä vielä tapahdu, vaikka jalkapallofanituksen voima tuleekin kyllä selväksi.

Kiinnostavammaksi menee kun Pöppönen tutustuu maan kansalaisyhteiskuntaan. Erilaiset kansalaisjärjestöt ja niissä työskentelevät ihmiset nimittäin antavat hyvän kuvan siitä minkälaisia ongelmakohtia yhteiskunnassa on ja miten niitä pyritään ratkaisemaan. Amigos en la Calle -kansalaisjärjestö (eli suomalaisittain “Ystävät kadulla”) huolehtii Buenos Airesin kodittomista. Huolehdittavaa riittääkin, sillä köyhiä on nykyään lähes puolet kansasta. Jopa keskiluokkaisilla ihmisillä on vaikeuksia elää palkallaan, ja nopeasti nousevat hinnat tarkoittavat sitä, että rahaa on turha edes yrittää säästää, kun korko on alhaisempi kuin inflaatio. Tämä selittää, miksi Buenos Airesin kahvilat ja ravintolat ovat koko ajan täynnä, rahoille kun halutaan mahdollisimman paljon vastinetta. Maan stressaavasta tilanteesta kertonee jotain se, että Argentiinassa on eniten psykologeja kansalaista kohden koko maailmassa.

Katsaus Argentiinaan kansojen sulatusuunina on myös hyvä. Maahan muutti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa yli 6,6 miljoonaa siirtolaista erityisesti Euroopasta. Maahan päätyi myös suomalaisia ja Pöppönen tutustuukin Patagoniassa sijainneeseen colonia Finlandesaan, joka on vanhin suomalaisten perustama siirtokunta Latinalaisessa Amerikassa. Tosin itse siirtokunnasta ei ole jäljellä enää yhtäkään taloa, mutta suomalaisia siirtolaisia ei silti ole alueella unohdettu. Ulkomaalaisten merkitys on suuri myös nyky-Argentiinassa. Venäläisten määrä on kasvanut Buenos Airesissa sitten Ukrainan sodan alkamisen, ja myös Venäjän valtiollinen vaikutus näkyy maassa yhä voimakkaammin, trollitehtaiden tuutatessa valeuutisia sosiaalisen median kanavissa. Vaikutusvallasta Venäjän kanssa on kilpailemassa Kiina, maa investoi tällä hetkellä Latinalaiseen Amerikkaan voimakkaasti.

Kirjan ensimmäinen puolisko nostaa esiin Argentiinasta aiheita joita oikeastaan odottaisikin, mutta loppupuolella mennään hieman odottamattomampaan suuntaan. Luku Argentiinan arrogantein akti käsittelee maan musiikkiskeneä ja tarkalleen ottaen sitä miten koronaepidemia aiheutti uuden argentiinalaisen musiikin hyökyaallon ja vaikutti positiivisesti myös naisten asemaan musiikkialan sisällä. Kulttuurista uusiutumista käsittelee myös luku Tangoa tasa-arvon puolesta, jossa Pöppönen tutustuu ihmisiin jotka pyrkivät uudistamaan vanhoillisena pidetyn tangon ja tuomaan musiikkiin kapinaa. Kurkistus paikalliseen kulttuurikeskusteluun on kiinnostava.

Jos kirjasta olisi kuitenkin pakko valita yksi aihe yli muiden niin se olisi luku Uunista pelastautuneet lapset jossa päästään tutustumaan Laura ja Amanda Hietalan koskettavaan tarinaan. Heidän kuusi sukulaistaan katosi jäljettömiin 1977, kun sotilaat kidnappasivat heidät. Tämä sotilasdiktatuurin aikakausi tunnetaan myös nimellä likainen sota, sillä asevoimat harjoittivat valtioterroria omia kansalaisiaan kohtaan. Vaikka tapahtumista on aikaa, aihe on Argentiinassa edelleen arka ja ihmisiä jotka nuuskivat asioita liikaa voidaan uhkailla ja jopa tappaa. Luku on tyly muistutus maan vaikeasta historiasta ja nykyisyydestä, vaikka Argentiina muuten onkin mainettaan turvallisempi maa.

Erityisen optimistinen Pöppönen ei kuitenkaan ole maan tulevaisuuden suhteen, joka käy ilmi kirjan viimeisessä luvussa, joka käsittelee maan nykyistä presidenttiä Javier Mileitä. Tästä luvusta haluan mainita oikeastaan vain yhden asian, joka jäi lähtemättömästi mieleeni. Milei tunnetaan populistisen ulosantinsa lisäksi myös hieman hassusta ulkonäöstään. Tämä ei suinkaan ole mikään sattuma, vaan kyynisen laskelmoitu lopputulos.

Tarkalleen ottaen miehen imagosta on vastuussa Lilia Lemoine, joka on paitsi Mileitä edustavan La Libertad Avanza -puolueen parlamentin jäsen niin cosplay-harrastaja. Lemoine loi Milestä Marvelin supersankareita – erityisesti Wolverinea – mukailevan hahmon, joka vetoaa suoraan tiktok-sukupolveen. Taktiikka on ollut hyvin toimiva: mies herättää voimakkaita tunteita, ja hänen aggressiivinen ja epäsovinnainen esiintyminen jää mieleen. Lemoine kommentoi kättensä jälkeä haastattelussa, etteivät ihmiset aina äänestä sen perusteella mitä kuulevat, vaan sen perusteella mitä näkevät. Varmasti ihan totta, tässä kuitenkin kiteytyy jotain hyvin epämiellyttävää yhä yleistyvästä poliittisesta hengestä, eikä valitettavasti vain Argentiinassa.

Helppoa ei argentiinalaisilla tule olemaan seuraavina vuosina, Pöppönen päättää kirjansa, ja vaikka itse kirjan lopussa hieman synkkiin tunnelmiin vajosinkin niin olihan tämä oikein innostava sukellus maahan josta en tiennyt aikaisemmin paljoakaan. Mikäli omassa yleissivistyksessä sattuu olemaan Argentiinan mentävä aukko, niin Nippu pesoja ja muita kertomuksia Argentiinasta on oikein oivallinen kirja korjaamaan asianlaita.