Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Veera Antsalon runouden pariin päädyin aikoinaan satunnaisotannalla ja osin Jenny Saaren kauniin kansitaiteen houkuttelemana. On ilo havaita, että sama linja jatkuu ja tässä Antsalon uusimmassakin kokoelmassa on Saaren taituroima kiehtova ulkoasu.
Kannesta löytyy sormenjälkiä, lehtiä, perhosia, muurahaisia, kirppuja ja muita hyönteisiä. Monenlaisesta pienestä elämästä on kyse runoissakin. “Ensin näin vain hyönteisiä, sitten pienen äitien armeijan”, kokoelma alkaa. Antsalo on totutusti proosarunoon kallellaan, niin tässäkin, ja jotenkin Pölyn historia -teoksen tapaista tarinankerrontaa ja maailmankehräämistä Nimettömästäkin tarjoaa.
Siinä missä Pölyn historia on täynnä teknologiaa ja keksintöjä, Nimettömästä on luonnollisempi – vaikka toki “Pukeuduimme kuin koneet, jotka räpyttelivät osiaan kuin belle époque”. Luonto isolla kirjoitettuna esiintyy sen sivuilla toimijana, joka tekee ja ajattelee ja jota voi tarkastella. Luontosuhde on Antsalon runoudessa vahvasti esillä; niinhän se toisaalta nykyään tuntuu lähes jokaisessa runokokoelmassa olevan.
Antsalon tarinat ovat hurmaavia omituisuudessaan. Nämä ovat kuin pieniä satumaailmoja, joissa on omat vinksahtaneet lainalaisuutensa ja näkökulmansa. Mikään ei ole aivan tavallisesti. Runojen yllätyksellisyys jaksaa miellyttää kerta toisensa jälkeen.
Miten tästä voisi kertoa eteenpäin tai kenellekään? Paras
keskittyä ötökkään, joka tekee jotain kummallista vieressäni.
