Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kuka on hullu, kuka on terve? Onko hullu se, joka ei jaksaisi elää? Onko terve se, jolla on valkoinen takki ja avainnippu? Voiko rakkaus parantaa sairauden? Näistä asioista puhuu Sara Stridsbergin romaani, ja hän kirjoittaa lääkäri Edvardin suulla:
”Terveys ja sairaus virtaavat ihmisessä rinta rinnan, ne ovat kaksi lähdettä tai suonta joiden erottaminen toisistaan on sula mahdottomuus. Sairastuminen voi olla myös vastuunottoa, tapa suojella lähiympäristöä raivolta joka on vaarassa tuhota kaiken.”
Niin raskas on rakkaus on kaunis romaani vaikeasta aiheesta. Se kertoo Jimistä ja hänen tyttärestään Jackiesta; Jim, jota sairaalassa kutsutaan Jimmie Darlingiksi, ei oikein jaksa elää elämäänsä, mutta toisaalta hänen yrityksenä lähteä tästä maailmasta ovat kovin kevyitä: purkillisella unilääkkeitä pääsee vain vatsahuuhteluun ja sitten taas Beckombergan mielisairaalaan, jonne Jim palaa kuin kotiin. Eikä hänellä oikein muuta kotia olekaan.
Jim on eronnut vaimostaan Lonesta, mutta heidän vähän toisella kymmenellä oleva tyttärensä Jackie ei halua luopua isästään, vaan käy uskollisesti tätä katsomassa silloinkin kun isä ei sitä oikeastaan haluaisi. Jackie tulee tutuksi sairaalan asukkien kanssa, joista tulee hänelle vuosien kuluessa yhä tutumpia, kun hänellä ei ole muita ystäviä. Erityisen läheiseksi tulee Sabina, ihana Sabina, jolla on sininen helmikaulanauha. Ja sitten romaanin lopulla Jackie kokee hurjan, tuhoontuomitun ja pelottavan rakkaussuhteen Paulin kanssa; Paul on häntä paljon vanhempi, hänellä on synkkiä salaisuuksia ja ruumis täynnä tatuointeja.
Romaani on näennäisesti helppolukuinen, se sisältää lyhyitä impressionistisia tuokiokuvia sairaalan ja Jackien maailmasta. Mutta Stridsbergin runollisen kielen ja yksinkertaisen kerronnan alta löytyy hurja henkien taistelu. Pinnallisen lukemisen jälkeen voisi ajatella, että kirjailija romantisoi mielisairautta ja mielisairaalaa samoin kuin Jackien pyyteetöntä rakkautta peräti hankalaan isään. Mutta uskon että tietynlaisen inhorealismin pois jättäminen palvelee paitsi esteettisiä tarkoitusperiä myös kirjan tärkeän sanoman perillemenoa.
