Anikó Lehtinen: Niin monta olutta : Anikó Lehtisen oluen arviointikirja

Niin monta olutta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olut harrastuksena? Mitä se on? Perehtymistä valmistukseen, monipuolista tutustumista erilaisiin oluttyyppeihin, tavallisuuksiin ja erikoisuuksiin. Teemailtoja, olutpruuveja, oluen yhdistelemistä ruokalajien kanssa, oluen käyttöä ruoan ainesosana. Kokonaisia teemamatkoja!

Sinebrychoffilla työskentelevä Anikó Lehtinen suhtautuu olueensa intohimolla. Aiemmin kirjoittamansa Yks olut -kirjan jatkoksi on nyt ilmestynyt Niin monta olutta, joka keskittyy erilaisten oluiden arviointiin ja olutaiheisten illanviettojen järjestämiseen.

Lehtinen on arvioinut kirjaan miehensä Sami Revon kanssa yli kaksisataa olutta napakoilla muutaman sanan arvioilla. Tilaa on jätetty myös lukijan omille merkinnöille. Kirjaa voi käyttää omana bongauspäiväkirjana! Arviot on jaoteltu oluttyypeittäin. Arvosanan olut saa niin yleisolemuksensa kuin tyyppiuskollisuutensa mukaan. Esiteltyjen juomien joukkoon mahtuu monipuolisesti erilaisia oluita markettien vakiotavarasta koti- ja ulkomaisiin pienpanimoerikoisuuksiin. Lisäksi kirjasta löytyy kattavasti olutaiheisia reseptejä sekä hyvä tietopaketti oluen valmistusmenetelmistä. Anikó Lehtinen antaa myös runsaaasti konkreettisia vinkkejä olutpruuvien järjestäjille.

Anikó Lehtisen opaskirja on rennolla, mutta asiantuntevalla otteella kirjoitettu teos apuneuvoksi olutseikkailuihin niille, jotka haluavat suhtautua juomanautintoonsa hieman vakavammin. Se on kauniisti kuvitettu ja tyylillä taitettu. Kirja on selkeä, kiinnostava ja monipuolinen. Juuri sitä, mitä tarvitaan! Suosittelen.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...