1960-luvulla rasismi ja rotuerottelu olivat täyttä arkipäivää Yhdysvaltain eteläosissa. Martin Luther Kingin tapaisten esikuvien johdolla mustat olivat kuitenkin vähitellen alkaneet nostaa päätään ja vaatia itselleen tasavertaista kohtelua. Elwood Curtis on nuori fiksu poika, jolla on tavoitteet korkealla tohtori Kingin esimerkin mukaan, mutta yksi pieni sattuma ja sen päälle tullut paha oikeusmurha suistavat Elwoodin Nickelin ”ammattikouluun” Floridassa. Oikeasti kyseessä on raaka rangaistuslaitos, jonne joutuvilla pojilla – vallankaan värillisillä – ei paljoa toivoa ole. Opetus on lähinnä näennäistä, työ on pakkotyötä, ruoka syömäkelvotonta ja vartijoiden käytös nuoria kohtaan mielivaltaista, avoimen väkivaltaista. Kuoleman uhka on koko ajan läsnä.
Colson Whiteheadin romaani Nickelin pojat on fiktiota, mutta se ammentaa todellisista tapahtumista. Se paljastaa 1960-luvun karun ja väkivaltaisen asennemaiseman, joka täältä kaukaa katsottuna vaikuttaa täysin käsittämättömältä. Elwoodin tarina on surullinen ja väkivaltainen, eikä ulospääsyä näytä olevan. Miten systeemi kohteli kaikkein heikoimpia, kun Elwoodin kaltainen melko hyvästä asemasta lähtenyt lapsi joutui kokemaan näin kovia? Colson Whitehead kaivaa Nickelin poikiin kuitenkin lämpöä Elwoodin ja hänen ystävänsä Turnerin toveruudesta. Taitavat leikkaukset Nickelin laitoksen päivistä nykypäivään asti kertovat selviytyjän tarinaa.
Nickelin pojat on avoimen poliittinen romaani, ja suorastaan erinomainen sellainen. Colson Whitehead demonstroi rotusortojärjestelmän mielipuolisuutta monin kamalin esimerkein, ja tekee sen suorastaan naurunalaiseksi (toki sangen kolkon naurun) pompottelemalla Nickeliin joutunutta latinopoikaa vuoroin mustien vuoroin valkoisten asuntoloissa. Nickelin pojat on surullinen, väkivaltainen, ahdistavakin, mutta yhtä kaikki erittäin suositeltava romaani. Lue.