Teemu Luukka: New Yorkin uhmatar : Tyyni Kalervon ja ikonisen metropolin tarina

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tyyni Kalervo oli ristiriitojen nainen: laiton siirtolainen, joka kuitenkin palkittiin aikanaan merkittävällä siirtolaismitalilla. Legendaarinen baarinpitäjä ja ravintoloitsija, piinkova yrittäjänainen ja huhuttu parittaja, joka oli kuitenkin tunnettu myös runsaasta anteliaisuudestaan. Tyyni Kalervo on niitä ihmisiä, jotka jäävät mieleen, koska häntä on mahdotonta siististi lokeroida mihinkään. Eikä käy kieltäminen etteikö Tyyni Kalervo olisi jäänyt varsin monen ihmisen mieleen, sillä muiden avujensa lisäksi hän oli myös aivan ilmiömäinen verkostoituja, jonka seurassa viihtyivät myös isokenkäiset aina Kekkosesta lähtien.

New Yorkiin Tyyni ilmestyi vuonna 1924 ja siitä alkoi rakkaus kaupunkiin, jota kesti 70 vuotta. Edes perheen perustaminen ei saanut Tyyniä luopumaan elämäntyylistään tiskin takana; perhe sai kaikin mokomin muuttaa rauhalliselle maaseudulle mutta Tyyni pysyi siellä, missä halusi. Teemu Luukka, joka 1980-luvulla työskenteli Tyynin legendaarisessa Little Finland baarissa, on tehnyt kovan työn jäljittäessään Tyynin elämäntarinaa. Yksin lista haastatelluista ihmisistä on varsin vaikuttava muista lähteistä puhumattakaan.

Tyynin elämä nivoutui niin tiiviisti New Yorkin muutoksen vuosiin, että on aivan sopivaa, että kirja on samalla myös kertomus maailman ikonisimmasta metropolista. Erityisesti 1900-luvun alkupuolisko herätti kiinnostuksen; kuinka moni esimerkiksi tietää että Harlem oli aikanaan tunnettu nimenomaan suomalaisista siirtolaisistaan? Suomalaisille löytyivät omat lääkärit, putkifirmat, vakuutusvirkailijat ja sanomalehdet, totta kai yleistä saunaa unohtamatta. Se kaikki on nyt poissa, mutta se on osa New Yorkin viehätystä, kaupungin muutos ei koskaan lopu.

Vaikka kirjassa seurataan Tyynin jalanjälkiä varsin tarkasti, melko suuri mysteerin verho Tyynin ylle silti jää. Niin sosiaalinen ihminen kuin hän olikin, niin kuten Tyynin kanssa työskennellyt Mauri Palmio huomauttaa, Tyynin syvin persoona jäi arvioitukseksi. Hän avautui harvoille ihmisille, ehkä perheelleen, jos heillekään. Välillä verhoa hieman avataan ja lukija saa nähdä Tyynin häikäilemättömän puolen. Minkälainen ihminen Tyyni pohjimmiltaan oli, jää lukijan pohdittavaksi, varmaa vastausta tuskin tietää kukaan. Joka tapauksessa erittäin hieno kirja Teemu Luukalta, toivon hänelle ehdottomasti jatkoa kirjallisen uran parissa!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...