Hyvästellessäni paikkoja ja kulkiessani tuttua Brooklynin polkua kuulen korvissani murhapodcastin, jota juuri sitä reittiä kävellessäni usein kuuntelin. Koirankakan haju muistuttaa minua Battery Parkin keväästä ja kannabiksen lemu Manhattanin täyteenammutuista kaduista. Tämä on kaupunki, jossa pelkäsin sairastuvani ja jossa kärsin byrokratiasta. Tunsin ulkopuolisuutta ja päivittelin hullua politiikkaa.
Harvaa kaupunkia on kuvattu yhtä kattavasti kuin New Yorkia ja tuoreen näkökulman löytäminen kaupungin kuvaamiseen on hankalaa. Johanna Frondeliuksen New York : Maailman paras shithole city löytää tuoreen kuvakulman pandemia-ajasta ja siitä selviytymisestä suurkaupungissa, joka pitkän hetken oli yksi covid-pandemian synkistä keskuksista. Frondelius kirjoittaa tapahtumista keskeltä arkea omin silmin katsoen ja kirja on siksi todella vahvan henkilökohtainen.
Frondelius kirjoittaa myös paljon presidentti Trumpin ajan politiikasta ja sen järjettömyydestä suomalaisin silmin katsottuna sekä vallan vaihdon tunnelmista, kun presidentti Biden astui valtaan ja moni asia muuttui parempaan ripeästi. Monet New Yorkia kuvaavat havainnot tuodaan lukijan tietoon kirjailijan erilaisista kulttuurisista taustoista tulevien ystävien kautta. Erityisesti painavana arjen sisään verhoutuva rasismi nousee teemana vahvasti näiden henkilökuvien avulla esiin ja rasismia käsitellään kattavasti ja monesta näkökulmasta.
New York on kahtiajakoinen, kuten on Amerikka yhteiskuntanakin ja sen Frondelius kykenee mainiosti sanoittamaan kirjansa kappaleissa, joissa lähes jokaisessa esiintyy jotain todella huonoa, mutta toisaalta myös todella hyvää. Rakkaus kaupunkia kohtaan välittyy lukijalle ja vahvistaa sitä imagoa, joka mediankin välityksellä New Yorkista välittyy.