Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun luin taannoin Karin Erlandssonin kirjan Sininen lanka, olin perin ihastunut siihen, sen tapaan käsitellä neulomista monelta eri kannalta. Samalla iloitsin siitä, että tällaista kirjallisuutta ylipäänsä kirjoitetaan ja julkaistaan, ja jäin mielessäni miettimään, saanko lukea vastaavaa enää koskaan. Mutta ei syytä huoleen! Nyt Into-kustannus on julkaissut vähän samantyyppisen, mutta toisaalta myös kovasti erilaisen Tiina Mahlamäen kirjan Neuloosi, jonka parissa tällaisen himoneulojan aika kului peräti rattoisasti ja iloiten. Voiko joku kirjoittaa näin, voiko joku olla tuntenut näin monia samanlaisia tunteita ja ajatuksia kuin itse olen?
Neulominen on minulle tapa keskittyä ja samalla saada aikaan jotain näkyvää ja käsillä kosketeltavaa. Se on minun meditaationi, tapani harjoittaa henkisyyttä. Neulominen on kulkenut mukanani suurimman osan elämääni, vähintään puoli vuosisataa.
Kirjoitettuaan näin kauniisti elämästään neulojana Mahlamäki kuitenkin toteaa, että alakoulun käsityötunnit olivat hänelle perin traumatisoivia. Voi, niin minullekin, eikä suinkaan vähimpänä syynä ollut kiukkuinen käsityönopettaja. Mutta neljännellä luokalla päästiin kirjoneuleisiin, jolloin minulle aukesi ihan uusi maailma, ja sain tehtyä moniväriset lapaset. Kun koulun tekstiilityö oppikoulussa loppui, minusta tuli intohimoinen neuloja. Samoin kävi Mahlamäelle: hänestä tuli taas intohimoinen punkkari, ja käsityöt muotoutuivat tavaksi ilmentää kapinallisuutta. Ei ollut tärkeää, oliko työn jälki perinteisessä mielessä moitteetonta, ja kirjoittaja neuloikin itselleen ilman ohjetta rajun raitaneuleen. Valitettavasti siitä tuli epämukava päällä, liian kireä sieltä sun täältä, mutta purkamisen jälkeen nuori punkkari virkkasikin paidan isoäidinneliöistä. Yritys käydä kotiteollisuuskoulua epäonnistui, mutta jäljelle jäi usko siihen, että jos haluaa jotain, sen voi tehdä itse.
Vastaavalla tavalla Mahlamäki kuvaa neulomisharrastuksensa historiaa, mutta jännittävästi sen sekaan kietoutuu hänen nykyhetken työnsä, eli etenkin koronapandemian aikana suosituksi tullut islantilainen kaarrokevillapaita, ja niistä kaikista suosituin, Riddari. Tämän työn edistymisen ympärille kehittyy uudenlainen yhteiskunnallinen näkökulma neulomiseen ja etenkin naisten historiaan: sodan ja puutteen aikana on ollut pakko tehdä itse villaneuleita, sukkia ja villapaitoja sekä sotilaille sopivia lapasia, joissa on liipaisinsormelle oma tilansa. Ja eikö tämä johdatakin meidät nykyhetkeen tai ainakin talviin vuodesta 2022 alkaen, jolloin vastaavanlaisia neuleita alettiin tehdä Ukrainan sitkeille sotilaille?
Neulominen ei siis ole pelkkää naisten näpertelyä olohuoneen nurkassa. Ei, vaan siihen liittyvät kiinteästi yhteiskunnalliset olot, naisen asema ja miehet neulojina sekä myös luokkaerot: neulotaanko marketeista tutuilla halvoilla Novitoilla vai käsinvärjätyillä silkkisekoitelangoilla? Globaalisti ajatellen monet alkavat pohtia myös käyttämiensä lankojen tuotantotapojen eettisyyttä esimerkiksi eläinten asemaa ajatellen.
Lisäksi neulomiseen liittyy monenlaisia yhteisöllisyyden muotoja. Ompeluseuroja, vaikkapa niitä, joissa kuulemma tehtiin villasukkia Afrikan pakanalapsille, on ollut maailman sivu, mutta nykyaika on tuonut mukanaan neuletapaamisia, neulekahviloita sekä myös virtuaalista yhteisneulontaa, joista tutuimpia ovat KAL-projektit eli Knit along -ryhmät. Niissä suunnittelija julkaisee esimerkiksi Facebookissa joka aamu pätkän ohjettaan. Suurin kansainvälinen neuleryhmä on Ravelry, jossa on myynnissä ja myös ilmaiseksi ladattavana lukemattomia neuleohjeita ja jossa voi lähettää viestejä toisille neulojille sekä pitää kirjaa omista projekteistaan.
Mahlamäki palaa kirjansa loppupuolella vielä pandemia-aikaan ja siihen liittyvään ahdistukseen ja stressiin, joita purkamaan neulominen monella liittyi. Tästä päästään neulomisen henkisiin vaikutuksiin yksilöille:
Joogaa ja meditaatiota harjoitetaan usein, jotta pidetään huolta omasta ruumiista ja mielestä, kehitytään ihmisenä tai löydetään yhteys itsen ja ulkomaailman välille sekä rauha ja tyyneys omaan sisimpään. Jotkut meistä neulovat näistä samoista syistä.
Voiko sen osuvammin sanoa? Tämä oli yksi monista asioista, joka viehätti minua suuresti Mahlamäen kirjassa. Ei tunne olevansa vain yksinäinen näprääjä, kun itse Michelle Obamakin ryhtyi neulomaan masennusta selättääkseen. Uskoisin, että moni muukin neulomisen harrastaja löytää tästä kirjasta paljon itselleen tuttua, sekä riemukkaista yksityiskohdista että vakavammasta sanomasta. Tiina Mahlamäki on onnistunut tarttumaan suoraan neulonnan ytimeen ja osaa taitavana kirjoittajana tuoda sen julki. Tätä kirjaa tulen suosittelemaan monille neuleystävilleni.
