Vuosi 2015 on tuonut käsityöharrastajille kaksi uutta kirjaa ylhäältä alaspäin neulomisesta: aluksi ilmestyi virolaisen Anna Verschikin kirja Saumattomat neuleet (Moreeni), ja nyt se on saanut kotimaisen sisarteoksen Tuulia Salmelan kirjasta. Salmela on neulemaailmassa hyvin tunnettu hahmo; parhaiten hän on varmaankin tuttu Louhittaren Luola -langoista, joiden herkulliset sävyt ovat hänen käsin värjäämiään.
Yleensähän puserot, villatakit ja neulemekot neulotaan alhaalta ylös erillisinä paloina, joiden saumat ommellaan sitten yhteen. Salmela opastaa lukijalle kuitenkin tekniikan, jossa neulesuunta on ylhäältä alas. Tällöin vältetään saumojen ompeleminen, ja edistyvää työtä on helpompi sovittaa ja tehdä siihen tarvittavia korjauksia. Lisäksi langan riittäminen on paremmin arvioitavissa. Tämä tekniikka on yleistynyt 2000-luvulla, mutta aluksi ylhäältä alas tehdyt neuleet olivat yleensä raglanhihaisia tai kaarrokkeella varustettuja. Salmela uskoo kuitenkin, että istutettu hiha on kauniimpi ja erilaisille vartalotyypeille sopivampi.
Salmelan kirja on vielä Verschikinkin teosta perusteellisempi ja yksityiskohtaisempi. Tekniikka esitellään kohta kohdalta kirjan alussa, ja sitten mukana on hyvin kauniita neulemalleja, joissa kokoja on riittämiin. Osa mallien viehätyksestä perustuu tietenkin Louhittaren Luolan herkullisen värisiin lankoihin, ja niiden käyttäminen antaa luonnollisesti parhaan tuloksen. Lanka on kuitenkin aina mahdollista vaihtaa annetun neuletiheyden puitteissa, varsinkin jos jaksaa tehdä sen suositeltavan mallitilkun.
Neulo saumattomasti ylhäältä alas on mielestäni tarpeellinen peruskirja neuleharrastajan kirjahyllyyn. Sen käyttö vaatii jonkin verran perehtymistä ja tarkkuutta ja tottumista ohjeiden lukuun, mutta lopputulos on varmasti työn arvoinen.