Melody Griffiths ja Lesley Stanfield: Neulemallien käsikirja : 300 neulemallin vaiheittaiset ohjeet, mallikuvat ja kaaviot

Neulemallien käsikirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Moreenin rikkaassa käsityökirjatarjonnassa ilmestyi aiemmin Sarah Hazellin Virkkausmallien käsikirja, jonka sisarteokseksi olemme nyt saaneet tunnettujen neulealan konkarien, Lesley Stanfieldin ja Melody Griffitsin kirjan neulemalleista. Kuten jo Hazellin kirjan kohdalla totesin, tämä idea ei ehkä ole kovin vallankumouksellinen käsityökirjojen perinteessä, mutta uusille on varmasti aina käyttöä.

Koska ohjeita on peräti 300, riittää mukaan paljon kaikenlaista, helpompaa ja vaikeampaa. On nurjista ja oikeista silmukoista sommiteltuja tasoja, on pitsejä, palmikoita, nyppyjä ja lehtiä sekä minua henkilökohtaisesti ilahduttava kokoelma kauniita kirjo-­ ja intarsianeuleita. Kaikista malleista on annettu kaaviokuvat ja joistakin myös sanalliset ohjeet; kaaviokuvat ovat tosin sen verran pieniä, että päätin itse ottaa suosiolla suurennetut kopiot niistä, joita ajattelin toteuttaa.

Ohjeet on esitetty selkeästi helpoimmista vaikeimpiin. Lisäksi mukana ovat pitsineuleilla toteutetut kirjaimet ja numerot sekä muutamia erikoismalleja, esimerkiksi lenkeistä muodostuneita neuleita. Lopuksi annetaan ohjeita siitä, miten kirjan malleja voisi soveltaa omiin töihinsä – tämä osio olisi minun mielestäni saanut olla vähän laajempikin, mutta lienee omalta osaltani vain mielikuvituksen puutetta – sekä selkeät kuvat perussilmukoiden neulomisesta. Ihana, neulomiseen innostava kirja joka tapauksessa!

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...