Helga Isager: Neuleiden neljä vuodenaikaa

Neuleiden neljä vuodenaikaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

On oikein miellyttävää ottaa käteensä uudenuutukainen käsityökirja, joka tarjoaa vankan tietosisällön lisäksi myös annoksen estetiikkaa. Neuleiden neljä vuodenaikaa toimii paitsi neulemallien kokoelmana myös taidekirjana. Luonto on vahvasti läsnä sekä kuvissa että malleissa, onhan ne nimetty lintujen ja kasvien mukaan ja värimaailmat ovat jotenkin usvaisen pehmeitä.

Kirjan neulemallit ovat näennäisesti yksinkertaisen näköisiä, mutta eivät mitään aloittelijan malleja, sillä ne muodostuvat hyvin hallituista yksityiskohdista, joiden neulominen saattaa vaatia enemmän taitoa kuin ensinäkemältä luulisikaan. Neulepinnat ovat enimmäkseen suuria ja selkeitä, on paljon sileää neuletta ja ainaoikeaa, tosin yksi hyvin taidokas palmikko­ ja pintaneulekin on päässyt mukaan.

Suurin osa malleista on naisille kolmessa koossa mitoitettuna; miesten neuleita ei ole, mutta muutama lasten malli kylläkin. Löytyy puseroita, mekkoja, huivi ja jokunen asuste. Ohjeet on kirjoitettu selvästi ja yksityiskohtaisesti ja kirjan lopussa on vielä neulekoulu, jossa selitetään perusasioita. Kaikki neuleet on tietenkin neulottu silmiähivelevän kauniilla Isager-­langoilla, jotka eivät ole juuri halvemmasta päästä, mutta ei tällaisia taideteoksia voisi minusta oikein marketlangoilla toteuttaakaan. Isagerin lankoja myy Suomessa tamperelainen lankakauppa Kerä, jolla on myös nettimyynti. Lankakauppa Kerän Jonna Hietala on vastuussa kirjan taitavasta suomennoksesta.

Neuleiden neljä vuodenaikaa on siis viehättävä taide-­ ja mallikirja jonkin verran kokeneelle neulojalle.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...