Ville-Juhani Sutinen: Neukkuturismi : Neuvostoliiton matkailun historia

Neukkuturismi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Melkoinen pehmytkantinen haitari käsissä, paksu kuin mikä, hankala käsitellä, ja niin pirusti nuotintarkkaa asiaa. Vastapaino ei kevyttä kauppaa, myy vain punnittua tavaraa. Vähemmän tietäjällä on joskus juonessa roikkumista.

No lopulta päästiin, tervanjuonninkin jälkeen, perille, saatiin masurkka soitetuksi, kalinka tanssituksi. Kannattihan tuo paneutua suuren ja mahtavan Neuvostoliiton tähän puoleen, matkailuun ja turismiin.

Sinne matkustaminen meiltä jotenkuten onnistui, sen sijaan neukuilta sieltä tänne ei oikein onnistunut millään. Valtion rajat oli sinetöity visusti kiinni.

Turha mennä kurkkimaan lännen takapajuisuutta, kun omassa maassa katsomista kyllin, niilläkin seuduin, minne kansalainen sai mennä. Nimenomaan kansalainen yksin muun ryhmän mukana. Perhematkailu ei edes omassa maassa ollut suositeltavaa eikä alkuaikoina mahdollistakaan, sillä loma, jonka työläinen ansaitsi oli henkilökohtainen: perhe olisi ideologian mukaan häirinnyt loman tehtävää, tuottavaa lepoa hoitolaitoksissa, kurorteissa ja sanatorioissa, Volgan risteilyillä. Oiva tilaisuus kovin monelle ulkoaviollisiin suhteisiin.

Veli-Juhani Sutinen käy perusteellisesti läpi Neuvostoliiton turismin historian. Hyvin käy selville, miksei neukkuja laskettu länteen: hinta, kielivaikeus, passinsaanti jne. Pääsyy tietysti oli pelko kansalaisten silmien avautumisessa ja sitä myöten kommunismin hohdon häviämisessä. No, saman asian ajoivat maahan saapuvat läntiset turistit.

Neukkuturismissa asiaa on valtavat määrät, uuvuttavissa määrin. Onneksi hätiin tulevat postikortit ja valokuvat, joita kirjassa on niin runsaasti, että välillä tuntuu kuin kuva-albumin sivuja kääntelisi, mikä on keventävä, selventävä ja valaiseva asia.

Lopputulema Sutisella on samatapainen kuin Shikalovin samoihin aikoihin ilmestyneen Markat, farkut ja sukkahousut -teoksella: lännestä tullut turismi pitkälti murensi kommunismin ja lopetti Neuvostoliiton.

Lukijan puolestaan loppupäätelmänä tekee mieli laajentaa aluetta ja kysellä: – Mitenhän, ja milloin, käy Valko-Venäjän, entä Pohjois-Korean?

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...