Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Heikki Turusen Nenkoset on Laatokan Karjalan ortodoksievakoista kertovan trilogian päätösosa. Suomessa eletään jälleenrakentamisen aikaa sodan jälkeen. Suojärveltä Juukaan saapuneet evakot yrittävät parhaansa mukaan sopeutua uuteen elämään ja totutella rinnakkaiseloon kantasuomalaisten kanssa. Posolkan vankileirin kauhut ovat vaihtuneet uudenlaiseen tulevaisuudenuskoon. Mutta ei päivää, etteikö kahtiajako siirtokarjalaisten ja paikkakuntalaisten välillä nostaisi päätään. Maanhankintalain nojalla saadut maat tekivät evakoista maanryöstäjiä, ortodoksisuus ryssänuskoisia. Rikas, rakas aunuksenkarjalan kieli oli pilkan aihe uudessa kulttuuriympäristössä.
Tarinan keskeisenä hahmona jatkaa Manja Pelagea, joka sarjan edellisessä osassa, Vinoristin kansa, avioitui juukalaisen Antin kanssa. Osa Hovilan neveskänä – ison talon miniänä – on monella tapaa raskas, sillä anopin silmissä vääräuskoinen Manja on kaikin puolin kelvoton hänen pojalleen. Appiukko sen sijaan olisi ihan mieluusti tehnyt lähempääkin tuttavuutta miniänsä kanssa, jos vain Manja olisi iholleen päästänyt. Anopin vihanpito olisi ollut helpompi kestää, jos Antti olisi pysynyt vaimonsa rinnalla tukena. Suurena rakkautena näyttäytyneeseen suhteeseen, ikään kuin idän ja lännen liittoon, on kuitenkin tullut ryppyjä heti alkuunsa.
Manja saa suurta lohtua Nurmekseen nousevasta tsasounasta. Ensimmäiset kirkonmenot mullistavat Manjan elämää tavalla, jota hän ei voi etukäteen kuvitellakaan. Kaunis Karjala, kaikki taakse jäänyt, tulee tsasounan myötä jälleen liki.
Tämän sarjan myötä Heikki Turusen rehevän värikäs, rivoutta kaihtamaton tyyli on tullut minulle tutuksi. Osin kirjan karkeat osuudet ainakin itse luen sodan jälkimainingeiksi, kun sodan runtelemat ihmiset totuttelivat jälleen vakiintuneempiin oloihin. Turunen kuvaa taidokkaasti tuota Suomen historian suurimman maareformin aikaa, joka jätti näkyvät jälkensä myöhempään aikaan, kuten pientilavaltaisuuden ja rintamamiestalot. Ja mikä parhainta, hän vie lukijansa maaseudun kesään, heinäpellon tuoksuun ja tanssilavojen lattioille. Seuraavan kerran Bomballa käydessäni mietin, puhutaanko kirjassa Bomban tsasounan maisemista. Suojärven lauluemo Ogoi Määräsen patsas tuo mieleen Turusen evakot. Niin ovat nenkoset, nuo kreikanuskoiset siirtokarjalaiset, yhä keskuudessamme. Iso ja tärkeä osa historiaamme, jonka äärelle kannattaa pysähtyä!
