Lise Myhre: Nemi: tuulten viemää

Tuulten viemää

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

”Matkustaminen on tunnetusti avartavaa ja antoisaa. Lomalla ihminen elää, Nemin sanoin, Miltei toisessa ulottuvuudessa. Rahatkin muuttuvat leikkirahoiksi, elämä hymyilee! Kotiin päästyä osa matkamuistoista saattaa kuitenkin saada hymyn hetkeksi hyytymään…”

Strippimuotoista sarjakuvaa ei Suomessa liiemmin julkaista. Näistä säännöllisin lienee Egmontin julkaisema Nemi, joka tuo jatkuvasti iloa elämään. Nemi-albumeja on ilmestynyt jo 34. Nemi on iältään aikuinen, mutta mieleltään ikuinen lapsi. Hänellä on vahvat mielipiteet, eikä yhtään ole valmis mukautumaan elämän realiteetteihin.

Tuulten viemää -albumin teemana toimii osittain Nemin matka. Nemi nimittäin saa sattumalta suuren määrän rahaa vanhasta lapsuudenlelustaan. Seurauksena hän päättää lähteä matkalle parhaiden ystäviensä Anun ja Ofelian kanssa. Matkan kohteeksi valikoituu Praha, jonne pääsee lentopelkoinen Ofeliakin. Vaikka ympäristö vaihtuukin, ei Nemi kuitenkaan muuksi muutu.

Nemi on eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästä Grimmistä, ja tämän poissaolo kuvioista luo sarjakuvaan lisää tilaa. Nemin matkan lisäksi tätä tyhjiötä täyttää Nemin perhe. Erikoisista lähtökohdista kasvavalla goottiperheellä on paljon annettavaa sarjalle ja tuovat sarjaan tuoreutta mitä sarja hieman kaipasikin.

Pitkään julkaistu sarjakuva on yksi suosikeistani. Se on tutustumisen arvoinen strippisarjakuva ja mainiota kesälukemista.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...