Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kirjan minäkertoja on vierailemassa Natzweiler-Struthofin entisessä keskitysleirissä, joka on avoinna turisteille ja jossa on ranskalaisten pystyttämä nécropole nationale -muistomerkki. Ajatuksissaan hän palaa parinkymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin tässä ja muutamassa muussa leirissä. Samalla hän seuraa sivusta paikalla olevan matkailijaryhmän ja oppaan tunnelmia.
Yhdenpäivänmuistelut perustuvat kirjailijan omiin kokemuksiin. Boris Pahor kuului Italian syrjittyyn sloveenivähemmistöön, ja natsien miehitettyä Pohjois-Italian hän joutui epäillyksi vastarintatoiminnasta ja siksi keskitysleireille. Ei-juutalaiset ja työleiriläiset — kuten Pahor — eivät olleet varsinaisesti eliminoitavina. Monet kuolivat silti raskaaseen työhön, nälkään, tauteihin tai kurinpitorangaistuksiin, mutta kielitaitoinen Pahor pääsi kevyempään työhön toimimaan tulkkina ja leirien sairaanhoitotehtävissä.
Matkailijoita katseleva ja kuunteleva kertoja toteaa, miten hitaasti keskitysleirien maailma siirtyy näiden tajuntaan. Toisaalla hän kertoo itsekin katselleensa leirin kauhuja vain silmillään, ei pystynyt päästämään niitä sydämeensä asti, puhumattakaan, että tuhoamisvimmaa olisi voinut järjellä ymmärtää. Minun täytyy myöntää, että lukiessakin torjunta tahtoi välillä olla päällä, niin että tekstiä ”vain” luki. Sairaanhoitajana toimineen Pahorin kuvaus on paikoin aika… ruumiillista. Teksti on silti kiihkotonta ja kauhujen vastapainoksi myös esseenomaisen pohtivaa.
Nekropoli on vaativa kirja vaativalle lukijalle sekä aiheensa että tyylinsä vuoksi. Pitkin virkkein kudottu teksti tuntui aluksi kiperältä, mutta vauhtiin päästyä se virtasi ja hengitti kertojan tajunnan tahdissa. Kirja on Nobel-ehdokkaanakin esiintyvän Boris Pahorin pääteos. Nyt 95-vuotias Pahor kirjoitti keskitysleirimuistelmansa 1967. Suomennos julkaistiin pari vuotta sitten.