Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Radclyffe Hall (1880–1943) oli englantilainen runoilija ja kirjailija, joka tunnetaan parhaiten lesborakkautta kuvaavasta romaanistaan The Well of Loneliness, joka ilmestyi vuonna 1928 (suom. Yksinäisyyden kaivo 2010). Nyt pienkustantamo Oppian on tehnyt ihan hyvän kulttuuriteon julkaisemalla suomeksi novellikokoelman Neiti Ogilvy löytää itsensä. Se sisältää kolme novellia, jotka kaikki kuvaavat enemmän tai vähemmän valtavirrasta poikkeavia ihmisiä.
Niminovellissa hyvin miesmäiseksi kuvattu neiti Wilhelmina Ogilvy palaa ensimmäisestä maailmansodasta, jossa hän on ollut lääkintätöissä. Hän on itse asiassa viihtynyt sodassa, hän on vielä 58-vuotiaana reipas, karski ja rohkea, mutta samalla hieman kovanaamainen ja komenteleva. Palatessaan kotiinsa Surreyhyn hän raivoaa kahdelle naisellisemmalle sisarelleen. Nämä kun ovat niin sekopäitä, että ovat ryhtyneet kasvissyöjiksi, ja toinen vielä aivasteleekin yhtämittaa kuvitellun heinänuhan takia.
Niinpä neiti lähtee. Hän matkustaa Devonin rannikolla olevaan pieneen hotelliin, mutta nähdessään luontoa hän huomaa olleensa siellä ennenkin, olkoonkin ettei tämä faktuaalisesti pidä paikkaansa. Samoillessaan rantakalliolla neidille tapahtuu jotain hyvin erikoista: hän kokee muuttuvansa täysin, hänestä tulee alkukantainen, iso ja vahva mies, joka ottaa siron ja neitseellisen naisen valtaansa kyselemättä. Seuraavana aamuna kalastaja löytää neiti Ogilvyn kuolleena luolalta.
Toisessa tarinassa nimeltään ”Lepokuuri” päähenkilönä on mies, herra Duffell, joka tuskailee yrityksensä johtajana. Hän on toivottoman väsynyt, sillä uni pakenee hänen silmiään jatkuvasti: prostituoidun seurasta tai unilääkkeestä saadut unet eivät tarjoa todellista virkistystä. Lääkäri suosittelee hänelle täydellistä lepoa, pitkää merimatkaa, mutta herra Duffell matkustaa Cornwalliin hotelliin. Siellä hänen todellisuutensa kuitenkin särkyy täysin: hän pohtii sekalaisella tavalla minuuttaan, kieltä, puhumista ja luontoa, ja lopulta hänen kohtalokseen jää ilmeisesti mielisairaalaan sulkeminen.
Viimeisessä novellissa nimihenkilö, Fräulein Schwartz, on vaatimaton pienessä pensionaatissa elävä saksanopettaja. Hänen elämänsä tragedia on kuitenkin suuren suuri: hän on aina halunnut rakastaa, kukaan vain ei ole tarjoutunut rakastetuksi. Kun taloon eksyy kulkukissa, Fräulein ottaa sen omakseen ja löytää kohteen tunteilleen. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen muuttaa kuitenkin kaiken. Köyhästä neidistä tulee entistä vähemmän toivottu ja haluttu, koska hän on saksalainen, siis vihollisen kansallisuutta. Tragedia seuraa tragediaa.
Luin tämän pienen kirjan aika lailla hämmentyneenä, sillä se ei juurikaan vastannut odotuksiani Radclyffe Hallin kirjoittajantyylistä. En tosin ole lukenut Yksinäisyyden kaivoa – jälleen eräs suuri aukko sivistyksessä – mutta kuvittelin hänen kirjoittavan jotenkin avoimemmin naisten välisestä rakkaudesta. Näin ei kuitenkaan ollut; ainoastaan niminovellissa, sen lopun uni- tai kuvitelmakohtauksessa, päähenkilö kokee muuttuvansa mieheksi ja himoavansa naista. Muuten tätä teemaa ei käsitelty.
Jotenkin tuo novelli neiti Ogilvystä jätti minut aika kylmäksi, sillä tuo mainittu jakso, novellin huipennus siis, tuntui tahattoman koomiselta mahtipontisuudessaan. Kaksi muuta tarinaa käsittelivät enemmän tai vähemmän päähenkilönsä psyykkisen tilan romahtamista ja hajoamista, ja itse asiassa pidin kummastakin enemmän kuin niminovellista. Etenkin Fräulein Schwartz, tuo yksinäinen ja rakkaudennälkäinen köyhä opettaja, oli kuvattu sydämeenkäyvällä tavalla.
Minulla ei ollut käytössäni alkuperäiskielistä kirjaa, mutta joissakin kohtaa suomennos tuntui hieman kömpelöltä. Joka tapauksessa tervehdin tätä kirjaa ilolla, on hienoa, että Hallin kaltaista klassikkokirjailijaa voidaan lukea suomeksi.
