Åsa Schwarz: Nefilit

Nefilit

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Åsa Schwarzin ensimmäinen suomennettu teos Nefilit kertoo tukholmalaisesta ympäristöaktivisti Nova Barakelista. Nova on murtautumassa Maailman luonnonsäätiön Dirty Thirty -listalla komeilevan Vattenfallin johtajan luokse, kun hän saa huomata jonkun ehtineen ensin: johtaja vaimoineen on nimittäin murhattu erittäin väkivaltaisesti. Saman kohtalon kokee eräs toinenkin samaisella listalla mainittu henkilö, ja kaikki poliisin johtolangat osoittvat Novaan. Tästä alkaa Novan pakoretki ja yritykset selvittää mistä tässä kaikessa on kyse. Entä miksi Novan kolarissa kuolleen äidin jäämistöstä löytyy aiheeseen liittyviä dokumentteja? Oliko äitikin murhattu? Miten asiaan liittyy taru nefileistä?

Nefilit on mielestäni ensisijaisesti jännityskirjallisuutta, joten kirjan lukeakseen ei tarvitse olla fantasiafani. Fantasia kuitenkin piristää perinteistä jännityskertomusta mukavasti, sillä kirjan loppua ei yllätyselementeistä johtuen ole kovin helppo arvata ennalta.

Kirjasta tuli itselleni hieman mieleen Stieg Larssonin menestystrilogia, sillä tapahtumissa ja kirjoitustyylissä oli jotakin samansuuntaista. Kuten Larssonilla, tekniikka on Schwarzinkin kirjassa keskeisessä roolissa, johtuen kenties kirjailijan tietoturvakonsultti-ammatista.

Nefilit on kaksiosaisen sarjan ensimmäinen osa, joten Novan tarina jatkuu seuraavassa kirjassa. Hieman keskeneräiseksi tarina tässä jääkin, vaikka tärkeimmät langanpäät solmitaan yhteen kirjan lopussa. Hitaasti käynnistyvän alun jälkeen tapahtumat vievät lukijan mennessään ja kirja on luettava nopeasti loppuun. Jään mielenkiinnolla odottamaan sarjan toista osaa, sillä en edelleenkään osaa arvata mihin suuntaan tarina vie.

Veikkaan joka tapauksessa, että Åsa Schwarzista tulee vielä pysyvä nimi jännityskirjailjoiden joukkoon, sillä hän on selvästi kehityskelpoinen kirjailja pienestä alkukankeudesta huolimatta. Kirja on myös hyvin trendikkäästi kirjallisuuden aallonharjalla, sillä tällä hetkellä tuntuvat olevan erityisessä suosiossa sekä ympäristökatastrofeihin että langenneisiin enkeleihin liittyvä kirjallisuus.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...