Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pseudonyymi Elena Ferranten luoma Napoli-tetralogia on kirvoittanut runsaasti tunteita ja ajatuksia lukijoissaan. Suurin osa on ollut ihastuneita sarjan värikkääseen tapaan kuvailla päähenkilöitä, heidän ystävyyttään ja sen kupruja sekä paikallisia että yhteiskunnallisia muutoksia 1950-luvulta alkaen.
Mutta soraääniäkin olen kuullut. Sarjan romaanit ovat kuulemma liian pitkiä ja liian perusteellisesti kuvailevia, henkilöhahmot tylsiä ja epäuskottavia ja lukemisen kokonaisuus liian tahmeaa ja pitkäveteistä. Minä olen kuitenkin kuulunut alusta asti noihin ihastuneisiin, voinpa sanoa, että Ferranten kirjat ovat olleet yksi viime vuosien suurimpia lukukokemuksia.
Mitä ystävyksille nyt kuuluu, kun 1960-luku on kääntymässä 1970-luvuksi? Ainakin heidän ulkoiset olonsa eroavat yhä enemmän toisistaan. Elena ei ole enää mikään Napolin likaisten korttelien pikku Lenù, hänestä tulee firenzeläinen akateeminen rouva Airota. Elena on siis edellisessä osassa jo julkaissut esikoisromaaninsa, joka nyt saa suitsutusta ja kehuja, jos kohta nuivempiakin äänenpainoja kuuluu, ja suoranaista tyrmäystäkin, keneltäpäs muulta kuin rakkaalta Lila-ystävältä.
Lila on jäänyt kotikulmille ja työskentelee inhassa makkaratehtaassa pienen Gennaron yksinhuoltajana, vaikka hänen kanssaan asuukin toiveikas ja spanielimaisen kiltti Enzo. Naisten elämät ovat siis mahdollisimman kaukana toisistaan, ja ystävyyden venettä keikuttavat kateus ja suoranainen vihakin. Etenkin Lila tuntuu entistä ärsyttävämmältä, entistä provosoivammalta, mutta on huomattava, että tarina kerrotaan koko ajan Elenan silmin. ”Jokainen kertoo elämänsä niin kuin itse haluaa”, Lila toteaa jossain kohtaa.
Mutta nuorten naisten muuttuessa muuttuvat myös ympäröivä yhteiskunta ja koko maailma. Luokkien väliset kuilut ovat syvät – melkein sydäntä särkee lukiessa kohtaa, jossa Elena vastentahtoisesti joutuu esittelemään vahtimestari-isänsä ja kampurajalkaisen äitinsä hienoille akateemisille appivanhemmilleen ja häpeää kuollakseen heidän yksinkertaisuuttaan. Sydäntä särkee kaikkien osapuolten takia. Kuitenkin Elena heittäytyy Firenzessä keskelle poliittista kuohuntaa, kun Mariarosa-käly hänet sinne vetää. Aikakaudet ovat käymistilassa, Vietnamin sota, naisten ja työläisten asema ja ehkäisypillerit puhuttavat.
Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät on suuri romaani; se on toisaalta viihdyttävä ja mukaansatempaava lukuromaani, toisaalta syvällinen ja aiheisiinsa paneutunut tutkielma ihmisten ja heitä ympäröivän maailman muutoksesta. Onneksi neljäs osa ilmestyy jo ensi syksynä, palan halusta päästä lukemaan, miten Elenalle ja Lilalle oikein käy!
