Merja Ojanperä: Näyttävimmät villasukat

Näyttävimmät villasukat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vuonna 2016 ilmestyi Merja Ojanperän ensimmäinen neulekirja Kauneimmat villasukat. Sen mallien tyyli oli monella tapaa viehättävän romanttinen, ja uusi villasukkakirja jatkaa tällä tiellä. Mukana on 20 ohjetta erilaisille langoille; ohjeet on kätevästi jaoteltu kolmen eri langanpaksuuden mukaan, ja jo alussa on tuiki tarpeellinen vaihtotaulukko, jossa on lueteltu tunnetuimpia sukkalankoja. Mallitilkun teon tärkeydestä toki muistutellaan.

Tälläkin kertaa mukana on sukkamalleja kaikista eri pääryhmistä eli pitsi-, palmikko- ja kuvioneuleita, joskin pitsineuleet ovat lievästi enemmistönä. Kuten kirjan nimikin antaa ymmärtää, ovat mallit varsin näyttäviä ja edellisen kirjan tapaan romanttisia, mutta hörselöitä, nauhoja ja muuta yleistä blingiä on selvästi vähemmän.

Ihan aloittelijan malleja nämä eivät varmaankaan ole, mutta kaaviot ovat selkeitä ja tällaisille vanhemmillekin silmille tarpeeksi isoja, ettei tarvitse ruveta luupilla tihrustamaan tai kopiokoneella suurentamaan. Kirjan kuvitus on kauttaaltaan silmiähivelevän kaunis, ja on käytännöllistä, että jokaisesta sukasta on riittävän monta valokuvaa, että mallista saa hyvän yleiskuvan.

Aloin jo innolla neuloa kirjan Elegia-sukkia, ja vaikka en olekaan varsinaisesti mikään haka pitsineuleiden kaavioiden seuraamisessa, yllätyin iloisesti, kun neulominen tuntuikin oikein sujuvalta. En ihan vielä ehtinyt sukan omintakeiseen kärkikavennukseen asti, mutta myös se näyttää olevan seikkaperäisesti neuvottu.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...