Kari Hotakainen tunnetaan parhaiten selkeästi aikuisille lukijoille kirjoittavana romaanikirjailijana. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu kuitenkin myös muuta, ehkä hieman vähemmän tunnettua materiaalia, kuten runoja ja pari lastenkirjaa. Näytän hyvältä ilman paitaa on nuortenkirja, tai ainakin sellaiseksi naamioitu.
Näytän hyvältä ilman paitaa päästää ääneen nuorison, tarkkaan ottaen lähiöissä elävän rötöstelevän ongelmanuorison. Seitsemäntoista muutaman sivun mittaista tarinaa esittelee lukijalle avioerojen ja työttömyyden repimät rikkonaiset perheet lihavine isäpuolineen ja pystyynkuolleilla paikkakunnilla asuvine oikeine isineen. Puheena on rikoksilla ja ryöstöillä väkivalloin hankittu elanto, joka kuluu sekakäyttäjänä metsiköissä ja ostoskeskusten kulmilla. Kenelläkään ei mene oikeasti hyvin, eikä kukaan taida edes välittää, mutta jotain päivänpaisteista tulevaisuudenuskoa ja optimistista huumoria teoksen kertojanäänet kaivavat esille ankean todellisuuden keskeltä. Kirjan parhaassa tarinassa Huumeeton elämä Hotakainen kääntää perusasetelman päälaelleen ja saa siten vilpittömän sinisilmäisen pientaloperheidyllin näyttämään pirullisen ironiselta muuten kovin rujojen tarinoiden keskellä.
Edesmennyt isosetäni sanoi kerran, että Kari Hotakainen on pirun fiksu kirjoittaja. Itse olen ollut aina samaa mieltä. Hotakainen on ehkä jopa parhaimmillaan tämäntyyppisessä hyvin lyhyessä proosassa. Hyvänä vertailukohtana voisi pitää hänen kaikin puolin onnistunutta Finnhitsiään. Hotakaisen intensiivinen lauserytmi ja erityisen onnistuneet sanavalinnat, jotka pelkistävät usein laajankin käsitteen pariin sanaan, yksinkertaisesti imaisevat mukanaan. Näytän hyvältä ilman paitaa ei ole mikään pitkä kirja, mutta sen reiluun sataan sivuun on onnistuneesti ja tiiviisti kiteytetty jotakin hyvin olennaista ja älykästä. Tämä kirja kannattaa lukea.