Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pauliina Haasjoki (s. 1976) on pitkän linjan runoilija, jonka esikoiskokoelma Ikkunassa on huone ilmestyi vuonna 1999. Tämä tuorein, Nausikaa, on jo Haasjoen kymmenes kokoelma. Nimi Nausikaa tuo minulle ensimmäisenä mieleen Hayao Miyazakin Tuulen laakson Nausicaä -elokuvan, joka on isoista Ghibli-elokuvista minulle tosin vieraimpia (se ei itse asiassa edes ole Ghibli-elokuva: Ghibli perustettiin vasta Nausicaän menestyksen myötä).
Toinen viittaus tulee sitten antiikin Kreikan suuntaan, jossa Nausikaa (muinaiskreikaksi Ναυσικάα eli ”laivojen polttaja”) oli Odysseiassa esiintynyt faiaakien kuninkaan Alkinooksen tytär, joka luvattiin Odysseukselle vaimoksi, olkoonkin, ettei suhde sitten koskaan toteutunut. Nämä viitteet ovat Haasjoellakin olleet mielessä ja etenkin Miyazakin Nausicaä näkyy selvästi Nausikaan sivuilla. Niin Nausikaan kuin Nausicaän vahvuus tiivistyy hoivaan ja se näkyy tässäkin kokoelmassa.
Runoissa on päivättyjä huomioita, päiväkirjamerkintöjä, paikkoja, joissa on käyty. Ensimmäinen tällainen kuvaus on Roomasta, Pantheonista. Enimmäkseen ollaan kuitenkin kotoisammissa oloissa, joko kotona kaupungissa, tai sitten metsä- ja saaristoluonnon läheisyydessä. Tekstien tyyli vaihtelee lyhyistä, irtonaisista säkeistä lyhyisiin proosakatkelmiin.
Läheisyys ja etäisyys ovat Nausikaassa tuntuvia teemoja. Erillisyys, jota osaltaan Nausikaan sankarihahmo edustaa:
Hän elää yksin, hän on maailmassa yksin
ja kaiken kanssa,
kun hän lentää
kalat myötäilevät hänen lentoaan,
hänen ympärillään säilyy piiri, jonka rajalta toiset kimpoavat
mutta eivät lähde pois; hän säilyy toisten keskuudessa.
Tällainen erillisyyden ja toisten kanssa olemisen välinen ristiveto tuntuu Nausikaassa monin paikoin. Kosketus: ”Kämmen voi koko olennon puolesta koskettaa! / ottaa kaarnan tai sammaleen tunnun vastaan ja antaa / sen eteenpäin kaikkiin koskettajan osiin”. Kehon ääriviivat ja perimetrit, sisemmät ja ulommat kehät, voimakentät, joita elollinen itsensä ympärilleen projisoi: kuten se kehä varpushaukan ympärillä, josta lähestyvät räystäspääskyt kimpoilevat kuin biljardipallot.
Haasjoki piirtää mielenkiintoisen maailman, johon on kiinnostavaa tutustua. Sen luontokuvasto on kaunista ja herkkää, kehollista ja konkreettista.
Minussa ei ole mitään sartrelaista aukkoa tai todellisuusvajetta, olen kokonaan aineellinen ja todellinen, voin milloin tahansa koskea maailman muuta ainetta. Näen kyllä: yhtäällä hybris, toisaalla suru. Maailmayhteyttä ei voi kokea kauan ilman että muistaa maailmassa olevan kärsimyksen. Mutta jokin kutsuu minut takaisin osittaisuuteen, tulee detaljin ja suuntaamisen aika: olen osallistunut maailmassa olevaan iloon
