Tämä sarjakuva-albumi kertoo Nannasta, oikeasta city-ketusta. Suoritettuaan hyväksyttävästi ihmisystävän yhteiskuntakelpoisuuskurssin hän lähtee valloittamaan kaupunkia. Toki hän selviää, sillä koko suku tiesi jo hänen syntyessään, että Nannasta tulee vielä jotakin erityistä! Kaupungissa näkyykin heti muita city-eläimiä, muun muassa huonotapaiset siilit sekä nainen sikoineen eli hienovaraisia viittauksia muihin sarjakuviin.
Nannalle tulee kuitenkin lieviä sopeutumisvaikeuksia: byrokratia ja tarvittava paperisota, yliopiston luentojen todellisuus, asunto-ongelmat (ai miten niin hiekkalaatikkoa ei saa pitää kotona?) ja kaikki muut nykyaikaisen kaupungin sekä kerrostaloasumisen city-ketulle aiheuttamat hankaluudet. Onneksi hän tapaa perusnegatiivisen Ritun, joka ottaa hänet kämppikseksi. Tosin yhteiselo ei aina ole niin auvoisaa.
Lisää vauhtia tuo mukanaan häijyhkö city-kissa Misse, joka väittää olevansa metroseksuaali. Mukana vilahtaa myös lipevä city-kettu, joka lupailee yhtä ja toista. Kun mukaan tulee myös elämäntapakettu, alkaa Nannakin olla vielä enemmän ulkona kuvioista. Onneksi Ritun menevä mummo pelastaa monta tilannetta ja Nannan kalapuikkeleita rakastava äitikin poikkeaa kaupungissa. Nanna jämähtää roolipeleihin, saa työpaikan (ja menettääkin sen), reagoi poikkeuksellisesti mm. hammaslääkärissä ja elää yleensä melkoisen jännittävää city-ketun arkea, jossa päivä ilman yllätyksiä tai väärinymmärryksiä ei ole päivä lainkaan!
Albumi on piirretty selkeästi, sujuvasti ja aavistuksen mangamaisesti. Värit ovat kirkkaita ja eläviä, silloin kun niitä on käytetty. Musta-valkoistakin kuvitusta löytyy, mutta tällöin taas tehokeinona vaikuttaisi olevan väri. Sisältö on ilmeikästä, eläimistä ihmisiksi ei ole pitkä matka – eikä toisinkaan päin. Osioiden väliset yhden sivun kuvat ovat suorastaan rakastettavia yksityiskohtineen.
Tapahtumat ovat perinjuurin kotimaisia, vilpittömiä käytännön ongelmia city-ketun elämästä ihmisten parissa. Väärinymmärryksiä, sekaannuksia sekä sanontoja, jotka vääntyvät varmasti elämään ainakin omassa lähipiirissäni. Vilpitöntä, hillitöntä hekotusta aiheuttavat erinäiset tahalliset väärinymmärrykset ja muu hupi — tuntuu, että lähes kaikesta on saatu irti jotakin uutta. Pidin tästä kovasti, onneksi seuraava osa on vielä lukematta… ja tämä on muuten nyt jo luettu useampaan kertaan, joten mitään kertakäyttökuvaa tämä ei ainakaan ole. Sopii kaikille sarjakuvan ystäville, ikään katsomatta. Ehkä aivan nuorimmat eivät saa kieli-iloittelusta ja viittauksista kaikkea irti, mutta silti tämä on varmasti mieleen monenikäisille.