Syömishäiriöt ovat nykyajan länsimaisen maailman vitsauksia. Niitä on totuttu pitämään nuorten naisten sairauksina, mutta tiedon lisääntyminen ja diagnosoinnin kehittyminen ovat tuoneet yleiseen tietoisuuteen sen, etteivät minkään ikäiset naiset eivätkä myöskään miehet ole niiltä suojassa. Tutkimusten mukaan bulimiaa sairastaa suomalaisista naisista noin 2 % ja miehistä 0,1 %, mutta luvut saattavat olla paljon suuremmatkin, koska sairaudelle on tyypillistä häpeän, piilottelun ja vaikenemisen muuri.
Mitä bulimia sitten on? Kirjan mukaan kyse on syömishäiriöstä, jossa ruoan ahminta ja erilaiset tyhjentäytymiskeinot, kuten oksentaminen, ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden käyttö sekä pakonomainen liikunta toistuvat hallitsemattomasti. Tällainen käytös on tietysti tavattoman itsetuhoista ja terveydelle vaarallista. Kirjan kirjoittajat tekevät eron ruumiin nälän ja sydämen nälän välillä: bulimiaa sairastava ei syö ruumiin nälkään, ei siihen, että hänen kehonsa tarvitsee ravintoa, vaan sydämen nälkään, joka kumpuaa ahdistuksesta, masennuksesta ja liiallisesta suorittamisen tarpeesta ja perfektionismista. Bulimikon pitäisi opetella tuntemaan kehonsa viestejä ja tunnistamaan, mitä hän todella tarvitsee ja kuinka paljon. Tämä onkin vaikeaa ja saattaa vaatia pitkänkin aikaa, ja repsahdukset ja epäonnistumiset ovat tällä tiellä enemmän sääntö kuin poikkeus.
Olen kovasti mieltynyt näihin Duodecimin kansantajuisiin oppaisiin; luin viimeksi Anna Keski-Rahkosen, Katarina Meskasen ja Minna Nalbantoglun toimittaman Irti ahminnasta -kirjan, joka käsittelee siis BED-sairautta eli ahmimishäiriötä. Molemmille kirjoille on ominaista se, etteivät ne sisällä käsittämätöntä lääkärilatinaa mutta eivät myöskään pseudotieteellistä liibalaabaa, vaan pysyvät tiiviisti asiassa ja puhuvat ymmärrettävää ja hyvin lukukelpoista kieltä. Lisäksi niiden lähestymistapa on myötätuntoinen ja armollinen sairastavaa kohtaan. Uskoisin, että Nälkäinen sydän -teos on tärkeää luettavaa bulimiasta kärsiville ja heidän läheisilleen.