Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vuonna 1973 Augusto Pinochet käynnisti Chilessä sotilasvallankaappauksen, jonka verisyys yllätti täysin niin poliittiset vastustajat kun ulkomaatkin. Juntan vastustajia olivat tietysti vasemmistopuolueet, mutta myös ammattiyhdistykset, maatyöläisten järjestöt, opiskelijaliikkeet, kirkon edustajat, kansalaisjärjestöt sekä vapaamieliset tiedotusvälineet ja myöhemmin myös monet konservatiivilehdet.
Pelon aihetta ei siis ollut vain vasemmistopuolueiden jäsenillä, vaan kaikilla, jotka olivat jossain vaiheessa ilmaisseet vasemmistolaisia mielipiteitä. Chilessä toimi vainojen aikaan 1132 kidutuskeskusta ja lähes kaikkia pidätettyjä kidutettiin, vaikka pidätyksen perusteet olisivat olleet huteratkin.
Maantieteellisesti haastavasta Chilestä ei kuitenkaan lähdetä pakoon noin vain, ja pian monet suurlähetystöt huomasivat suojelevansa pakolaisia omien muuriensa suojassa. Suomalainen diplomaatti Tapani Brotherus tuli tässä vaikeassa tilanteessa tunnetuksi rohkeudestaan, hän kollegoineen onnistui pelastamaan jopa 2500 ihmisen hengen. Mistään leipätyöstä ei voida tässä yhteydessä puhua, sillä Brotherus pisti myös oman uransa likoon majoittamalla pakolaisia omassa kodissaan ja viittaamalla kintaalla Suomen ulkoministeriön ohjeille.
Näkyvän osan kirjassa saa myös Ruotsin diplomaatti Harald Edelstam, jonka rohkeat tempaukset vainottujen hyväksi saivat paljon julkisuutta ja toivat Edelstamille lopulta Chilessä persona non grata -statuksen, eli käytännössä passituksen kotiin. Edelstam ja Brotherus edustivat uudenlaista diplomaattien sukupolvea, joka ei halunnut seurustella vain yläluokan kanssa, vaan näki hädänalaisten auttamisen itsestäänselvänä toimintamallina.
Oman twistinsä Suomen asemaan Chilessä toi se seikka, että Suomi toimi DDR:n suojelusvaltiona. Suomi siis hoiti DDR:n juoksevat asiat ja protokollan Chilessä. Tästä yhteydenpidosta kasvoi myös yksi tärkeimmistä vainottujen pakoreiteistä Eurooppaan.
Heikki Hiilamo on paneutunut aineistoon ihailtavalla tarkkuudella; lähteitä on käytetty runsaasti ja viiteluettelot ovat kattavat. Mistään hattaraisesta tietokirjasta ei siis nyt puhuta ja hyvä niin. Itselleni Chilen tapahtumat ovat jääneet hieman vieraammiksi, joten kirja toi runsaasti uutta tietoa maan realiteeteista noina synkkinä vuosina.
Yllätyksenä tuli se, miten läheiseksi Chilen kysymys aikoinaan Suomessa koettiin, Suomi-Chile ystävyysseurassa oli parhaimmillaan jopa runsas 100 000 jäsentä. Pakolaiskysymys antaa myös mielenkiintoista näkökulmaa 1970-luvun Suomeen, Suomen pakolaiskiintiöhän oli näin jälkeenpäin katsottuna todella pieni. Suurin osa suomalaisten pelastamista ihmisistä pakenikin Itä-Saksaan.
Näkymättömät sankarit on siis kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen, kattava ja jännittäväkin kirja aiheesta, lämpimät suosittelut!
Näkymättömät sankarit on uudistettu ja korjattu painos vuonna 2010 ilmestyneestä kirjasta Kuoleman listat : Suomalaisten salainen apu Chilen vainotuille.