Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ensimmäinen maailmansota on loppumassa – lopulliseen aseiden laskemiseen on enää pari viikkoa aikaa. Ranskalaiset upseerit katsovat kunnia-asiakseen vallata kukkula 113, vaikka miehet ovatkin haluttomia. Saksalaiset ampuvat kuitenkin raukkamaisesti tiedustelijat, joka lietsoo ranskalaiset raivoon ja sotatoimiin.
Paitsi että ampujat eivät olleet saksalaisia. Albert Maillardille selviää hyökkäyksen aikana, että miehet ampui ranskalainen luutnantti Henri d’Aulnay-Pradelle, häikäilemätön pyrkyri, joka haluaa maksimoida oman kunniansa, vaikka sitten ranskalaisten sotilaiden hengen kustannuksella. D’Aulnay-Pradellelle selviää, että Albert tietää, joten hänestä on hankkiuduttava eroon, ja seuraa tapahtumaketju, joka liittää d’Aulnay-Pradellen, Albertin ja kolmannen sotilaan, Édouard Péricourtin, toisiinsa.
Sitten sota onkin ohi, mutta eiväthän vaikeudet siihen lopu. Sotaveteraanien asema ei olekaan niin helppo, kuin olisi voinut kuvitella. Valtio on köyhtynyt, eikä pysty auttamaan sankareitaan, eikä kotonakaan aina odota sankarin vastaanotto. Luokkakin vaikuttaa: alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva Albert joutuu selviämään omillaan, varakkaasta perheestä oleva, mutta pahasti vammautunut Édouard on katkeroitunut, eikä halua olla perheensä kanssa missään tekemissä. Aatelispartikkelilla varustettu d’Aulnay-Pradelle sen sijaan käyttää asemaansa hyödykseen ja alkaa haalia itselleen bisneksiä, joihin sodanjälkeinen jälleenrakennus ja sodan jälkien siivous antaakin runsaasti mahdollisuuksia.
Ennen pitkää koko kolmikko on päätynyt erilaisiin enemmän tai vähemmän hämäriin hommiin, kuka milläkin tavalla. Taustalla painaa koko ajan tieto siitä, mitä sodan viime hetkillä tapahtui. Pierre Lemaitre on kirjoittanut vetävän tarinan, jossa on kiinnostava juoni, joka saa kääntämään sivuja yksi toisensa perään. Tarinassa on vetoa, ja samalla se piirtää terävää kuvaa sodanjälkeisestä yhteiskunnasta. Tämä on mielenkiintoinen näkökulma, sillä sotajuttujahan on luettu, mutta itse ainakin olen lukenut vähemmän kirjoja siitä, mitä sodan jälkeen tapahtuu (joskin upea Komppania K sivusi kyllä myös tätä puolta sodasta).
Näkemiin taivaassa voitti Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Prix Goncourtin vuonna 2013. En varsinaisesti ihmettele: aihe on kiinnostava ja tarina vetävästi kerrottu.
