Minulla kirjan lukeminen meinasi pysähtyä heti alkuunsa; tämä tuntuu olevan yleinen ilmiö. Jatkoin kuitenkin tarmokkaasti loppuun asti, enkä kadu. Mitään helppoa luettavaa Naisten planeetta ei kuitenkaan ole – ei sisältönsä, vaan muotonsa vuoksi. Se on hyvin moderni romaani, eikä siinä ole oikeastaan kummoistakaan juonta, vaan kirja tarttuu yhteen ajatukseen ja kiinnostaviin henkilöihin.
Kirja kertoo neljästä saman naisen ilmentymästä erilaisissa rinnakkaistodellisuuksissa. Joanna on moderni nainen, Jeanninen maailma taas muistuttaa suunnilleen viime vuosisadan puoltaväliä, Janetin maailma on utopia, josta miehet ovat kuolleet pois kun taas Jaelin maailmassa naiset ja miehet ovat verisessä sodassa keskenään. Eri ilmentymien kohdatessa sukupuoliroolit saavat kyytiä.
Kirjan mieskuva on vähemmän mairitteleva. Miehet kuvataan varsin yksiulotteisesti halveksunnan ja vihan kohteiksi. Vaikka kyseessä onkin provokaatio ja vaikka kirjan mieskuva vaikuttaakin jokseenkin vanhanaikaiselta, on se silti, yhä, epämiellyttävän tosi.
Naisten planeetta herättää lukijassaan väistämättä tunteita. Minussa se herätti lähinnä tutun tunteen: hävettää miessukupuolen puolesta. En tunnista itseäni kirjan mieskuvasta, mutta silti. Vielä kun kirjan tajunnanvirtainen rakennekin herättää taatusti jotain mietteitä (todennäköisesti tuskastumista), on Naisten planeetan lukeminen vaikuttava kokemus. Suosittelen, jo feministisen scifin perusteoksiin kuuluvana.