Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kenelle kaupunkitila kuuluu? Kaupunkikuvaa ja arkkitehtuuria on tehty perinteisesti varsin rajallisen ihmisjoukon ehdoilla. Tämä on nyt muuttumassa, mikä näkyy esimerkiksi pyöräilijöiden aikaisempaa parempana huomioimisena. Yhä edelleen kaupunkitilojen kehittämiseen liittyy kuitenkin ongelmia, kuten kaupungissa liikkuvien ihmisten näkeminen yksinomaan kuluttajina. Ei-kaupallisia tiloja, joissa saisi olla olematta kuluttaja, on rajallisesti.
Sara Kärpäsen napakka opaskirja Naisten kaupunki : Työkaluja oman tilan valtaamiseen antaa ohjeita tilanteen muuttamiseksi. Se kertoo teoriaa, esimerkkejä maailmalta ja tee-se-itse -konsteja tilan haltuunottoon ja valloittamiseen.
Kirja esittelee mainoskaappauksia ja kulttuurihäirintää. Kaupallinen viestintä hallitsee kaupunkikuvaa ja Suomessakin on puhuttu naisia esineellistävistä mainoksista, joissa naisvartaloilla myydään milloin mitäkin. Vastamainokset kyseenalaistavat tätä. Toinen ilmeinen aihe on katutaidetta eri muodoissaan, laittomista graffiteista taidemuseoiden kuratoimaan katutaiteeseen. Aihetta esitellään aika pinnallisesti ja annetaan ohjeita sapluunamaalaamiseen, julisteiden liisteröintiin ja siemenpommien tekemiseen.
Kirjassa pohditaan myös kaupunkitilassa liikkumista ja nostetaan esille esimerkiksi karttasovellusten algoritmit, jotka eivät ota huomioon erilaisten liikkujien tarpeita: karttasovellus voi ohjata kulkijan reitille, joka voi vaikkapa naisen näkökulmasta vaikuttaa turvattomalta. Algoritmille reitti on reitti ja näkemys kaupunkitilasta neutraali (eli miehinen). Kuinka kaupunkitilasta saataisiin turvallisempaa kaikille? (Vastaus on yksinkertainen: siten, että miehet eivät enää raiskaisi ja muuten uhkaisi naisia.)
Naisten kaupunki esittelee myös keinoja kyseenalaistaa valtarakenteita ja ottaa tilaa haltuun tanssin ja teatterin keinoin. Myös erilaisia talonvaltaus- ja commons-kulttuurin edustajia esitellään, kuten Lontoon Hackney Wick ja Helsingin Kallio Block Party. Lopuksi kirjassa käsitellään myös somekulttuuria ja vaikuttamista somessa. Someaktivismi nähdään ristiriitaisessa valossa: se on toisaalta helppo keino vaikuttaa, mutta toisaalta somessa on vaaransa, kuten häirinnän kohteeksi joutumisen uhka. Kirjassa ohjeistetaan myös saavutettavamman someviestinnän tekemisessä.
Naisten kaupunki on tiivis kirja; monessa kohtaa tuntuu, että asioihin ei mennä kovin syvälle. Teoriaa ja taustoitusta on aika vähän, pääpaino on käytännössä. Sitäkään ei lopulta ole kovin paljon tai yksityiskohtaisesti. Teos jättää siis vähän toivomisen varaa: aihe on tärkeä, joten siinä voisi useammassa kohdassa mennä syvemmälle. Tällaisena Naisten kaupunki on kelpo johdatus aiheeseen ja voi hyvinkin innostaa jotakuta toimintaan. Silloin kirja on tehtävänsä tehnyt.
