Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Rooman siirtyminen tasavallasta keisarivallaksi oli kiinnostavaa aikaa. Julius-Claudiusten keisaridynastia kesti yli 90 vuoden ajan, ja tämä ajanjakso oli täynnä poliittista draamaa, innovaatioita ja muutoksia, jotka vaikuttivat syvällisesti Rooman valtakunnan tulevaan kehitykseen. Yleensä tätä tarinaa on seurattu miesten historian kautta, mutta siinä jää osa tarinasta kertomatta.
Historiantutkija Marja-Leena Hänninen kertoo, miltä tämä ajanjakso näytti dynastian naisten silmin. Heillä ei ehkä ollut virallista valtaa, mutta epävirallista valtaa usein sitäkin enemmän. Tasavallan ajan Roomassa naisten mahdollisuudet vaikuttaa politiikkaan olivat vielä hyvin rajalliset, mutta yksinvaltaan siirtyessä tilanne muuttui, sillä valta oli keskittynyt yhdelle miehelle ja suvun naiset elivät hyvin lähellä vallan ydintä.
Tämä on usein johtanut historiankirjoituksessa kiusallisiin tilanteisiin. Ajatus naisesta vallan huipulla oli roomalaisille vaikea, ja keisariperheen naiset saivatkin usein syytöksiä juonittelusta. Mitä kulissien takana tapahtui ja minkälainen oli näiden naisten todellinen vaikutusvalta on kiinnostava kysymys, ja Hänninen pyrkii tarkastelemaan naisia näiden stereotypioiden ja kliseiden takana.
Erityisesti kirjasta mieleen jäävät Octavia, ensimmäisen keisarin Augustuksen sisar, joka tuli tunnetuksi diplomaattisista kyvyistään ja Augustuksen vaimo Livia, hyvin älykäs ja kunnianhimoinen nainen hänkin. Livian jälkimaine ei ole pelkästään hyvä, hänet on nähty vallanhimoisena juonittelijana, ja hänen on jopa epäilty suhmuroineen erinäisten kuolemantapausten taustalla. Hänninen pohtii todisteita ja mitä hyötyjä Livia olisi tällaisista toimista saanut (eipä juuri minkäänlaisia). Merkillepantavaa on myös se, että Livian huono jälkimaine on suurelta osin vasta myöhempien historioitsijoiden aikaansaannosta. Eläessään Livia oli suuresti arvostettu, eikä hän kerännyt vihollisia ympärilleen, ja myös keisari luotti vaimonsa arvostelukykyyn. Livia luultavasti onkin niitä keisarivallan naisia, jotka ansaitsisivat jonkinlaisen kunnianpalautuksen, Hänninen kirjoittaa.
Keisari Claudiuksen vaimo Messalina on kinkkisempi tapaus. Hänen kerrottiin suorastaan pyörittävän keisarin palatsissa bordellia ja jakelevan itseään kenelle sattuu, sekä myös murhanhimossaan tapattavan miehiä, jotka eivät suostuneet hänen sänkyynsä. Keisari Claudiusta puolestaan pilkattiin keisariksi, joka oli naisten johdettavissa. Vaikka Messalinan jälkimaineessa on paljon liioittelua, mikään viaton henkilö hän ei selvästi kuitenkaan ollut. Syy Messalinan masinoimille teloituksille tuskin kuitenkaan oli mikään seksiaddiktio, vaan halu vahvistaa Claudiuksen valtaa ja suojella Britannicuksen asemaa Claudiuksen pääperillisenä. Kuka tahansa, joka uhkasi tätä tavoitetta oli vaaravyöhykkeellä, Hänninen pohtii.
Siirtymä tasavallasta keisarikauteen oli kiinnostava Rooman historiassa myös toisesta näkökulmasta, sillä keisarivallan ajalla naisten asema muuttui kautta valtakunnan. Yksi syy muutokselle oli siirtyminen cum manu -avioliitoista sine manu -avioliittoon. Ensin mainitussa vaimo oli aviomiehensä holhouksen alainen ja jälkimmäisessä hän pysyi isänsä holhouksen alla. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että naisen oli helpompi pitää kiinni itsenäisyydestään, sillä avioliitossa miehen ja naiset omaisuudet pysyivät nyt erillisenä. Naiset pystyivät siten vapaasti hallitsemaan omaisuuttaan ja myös osallistumaan liike-elämään. Sine manu -avioliitossa naisella oli myös isänsä perheen tuki takanaan, eikä aviomies voinut pomotella naista oman mielensä mukaan. Roomalaisen naisen asema avioliitossa oli siten varsin vahva, eikä vaimoa nähty miehensä alamaisena, vaan pikemminkin kumppanina ja jopa neuvonantajana. Toisaalta avioliitot eivät varsinkaan eliitin parissa olleet erityisen pysyviä, avioerot olivat yleisiä eikä niitä sen kummemmin paheksuttu.
Ehkä erikoisin piirre roomalaisessa avioerossa oli se, että siihen voitiin myös pakottaa vaikka aviopari olisi halunnut itse pysyä yhdessä. Keisari Augustus pakotti vaimonsa Livian vanhemman pojan Tiberiuksen eroamaan vaimostaan Vipsaniasta ja solmimaan avioliiton tyttärensä Julian kanssa. Tiberiukselle tämä oli kova paikka, sillä hän tiettävästi rakasti vaimoaan ja haikaili tämän perään vielä vuosia avioeron jälkeen. Tiberiuksesta tuli sittemmin katkeroitunut ja vainoharhainen keisari, jonka valtakausi ei ollut miellyttävää aikaa oikein kenellekään. Tämä tarina toistuu myös kirjan naisten elämissä. Naisille etsittiin sopivat puolisot ja heidät määrättiin tarvittaessa eroamaan, jos poliittiset suhdanteet muuttuivat. Ääriesimerkki tästä on juurikin Julia, joka solmi avioliittoja isänsä käskystä ja joutui vielä luovuttamaan synnyttämänsä pojat tälle adoptoitaviksi, Hänninen kirjoittaa. On sääli, että emme tiedä miten naiset itse kokivat tämän. Suhtauduttiinko tilanteisiin “realistisesti” vaiko ehkä sittenkin enemmän katkeruutta ja vihaa tuntien?
Mihin asioihin keisariperheen naiset sitten kykenivät vaikuttamaan? Ei niinkään sotaa ja rauhaa koskeviin päätöksiin, vaan enemmän valtakunnan ja perheen sisäisiin asioihin. He saattoivat puhua yksittäisten ihmisten tai provinssien puolesta ja tätä väylää käyttivät hyväkseen niin roomalaiset senaattorit kuin provinssien eliitti. Ennen kaikkea he kuitenkin vaikuttivat siihen, kuka peri vallan, eikä vain hallitsijoita synnyttämällä, vaan vaikuttamalla aktiivisesti tapahtumien kulkuun ja tukemalla omilla toimillaan hallitsevaa keisaria, Hänninen huomauttaa.
Kirjassa tuleekin hyvin esille se, miten naiset eivät suinkaan olleet mitään passiivisia sivustaseuraajia, vaan ihmisiä, joiden rooli Rooman valtakunnassa oli yllättävänkin vahva. Silti, naisten julkinen rooli oli tasapainottelua. Naisen oli parempi esittäytyä mahdollisimman siveänä ja säädyllisenä ja pitää omat tavoitteensa poissa julkiselta katseelta. Jotkin naiset onnistuivat tässä paremmin kuin toiset. Kiinnostavia ja traagisiakin naiskohtaloita on siis ehdottomasti luvassa, Naisia vallan kulisseissa on suositeltavaa luettavaa mikäli antiikin Rooma yhtään kiinnostaa.