Anna Takala ja Kirsi Valasti: Naisen treenikirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Naisen treenikirja on nimensä mukaisesti naisille suunnattu opas liikunnasta. Kirja sisältää yleistä tietoa liikunnasta, mutta myös sopivasta sykkeestä, ruuasta ja muista vastaavista asioista. Kirjassa tarjotaan harjoitteluvinkkejä juoksuun, kävelyyn, vesijuoksuun ja pyöräilyyn. Lisäksi mukana on lyhyet harjoitusohjelmat lihaskunnon kehittämiseen, pilatekseen ja venyttelyyn.

Kirja sopii erityisesti aloittelevalle liikkujalle tai sellaiselle, joka haluaisi muuttaa liikuntatapojaan jotenkin. Kirjan kanssa pääsee ainakin alkuun kunnollisessa ja järkevässä treenauksessa. Myös kokeneempi liikkuja voisi saada kirjasta jotakin irti, erityisesti tutustumalla erityisesti kirjan treenivinkkeihin ja -ohjelmiin. Ne olivat kirjan parasta antia myös itselleni.

Kirjassa oli kyllä aika paljon tekstiä, mutta se on hyvä erityisesti aloitteleville liikkujille, jotka eivät tiedä kunnolla miten pitäisi liikkua tuloksien saamiseksi. Joka tapauksessa kirjaan kannattaa tutustua, jos haluaa muutosta liikuntatapoihinsa. Ei ole myöskään mitään estettä, mikseivät myös miehet voisi tutustua kirjaan.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...