Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Äidillä oli elämänkumppanina mies, jota hän ei liiemmin enää rakastanut, minun isäni. Isä oli päivät tehtaassa, illalla hän tuli kotiin, äiti tarjoili ruoan.”
Naisen taistelut ja muodonmuutokset -romaani kertoo äidin ja pojan tarinan, ja siinä sivussa myös aika paljon isästäkin, josta Louis on kirjoittanut oman kirjansa, myös hyvin kompaktin tarinan Kuka tappoi isäni. Täytyi taas kerran ihan ihmetellä, miten kirjailija sai tämän kirjan laajan otsikon sisällön mahdutettua noin sataan sivuun, mutta niin se vain onnistui hyvin.
Kirja on enimmäkseen surullinen, olkoonkin että loppupuolella tapahtuva äidin irtautuminen kammottavasta miehestään ja uuden elämän aloittaminen antaa kovastikin toivoa paremmasta. Mutta Louis osaa taitavasti kuvata perhe-elämän kipukohtia, ja eniten mieleen jäi se sydäntäsärkevä ja itse asiassa myös hyvin uskottava häpeä, jota kirjan minäkertoja lapsena ja nuorena koki vanhempiensa takia. Nämä olivat työväenluokkaisia, hyvin köyhiä siis, ja äiti oli puheissaan ja teoissaan kovin arvaamaton ja rahvaanomainenkin. Tätä kuvaa mainiosti pieni tapahtuma Édouardin lapsuudesta:
”Eräänä päivänä sanoin koko perheen kuullen toivovani, että historianopettajani mademoiselle Berthe olisi äitini. Olin silloin ehkä yksitoistavuotias. Vieressä istuva veljeni kavahti ja sanoi: ’Ei noin saa sanoa, olipa rumasti sanottu!’ En ollut tiennyt, että oli rumaa toivoa itselleen toista äitiä.”
Mutta äiti saakin tarpeekseen. Hän eroaa, lähtee Pariisiin edelleen hyvin köyhänä ja taloudellisesti riippuvaisena uudesta kumppanistaan, mutta pystyy kuitenkin elämään omaa elämäänsä. Tämä on kirjassa kuvattu todella hyvin, ei mitenkään erityisesti hehkuttaen, vaan samaan tapaan kuin muukin teksti.
Vain ohimennen mainiten minäkertoja huomauttaa, että hänestä on tullut kirjailija. Enemmän hän antaa tilaa sille oudolle tunteelle, joka hänet valtaa, kun hän on pystynyt opiskelemaan ja tekemään huomattavan luokkanousun. Tunteessa on voitonriemua, mutta samanaikaisesti myös peiteltyä häpeää ja ahdistusta omista lähtökohdista.
Kirja oli todellakin hyvin tiivis, täynnä uskottavia ja koskettavia tunteita kuvattuina näennäisen lakonisella tyylillä. Äidin uusi elämä herättää kertojassa joka tapauksessa tyytyväisyyttä, hän panee merkille, miten äiti omaksuu sanontoja ja tapoja, joita ei olisi voinut kuvitellakaan aikaisemmin. Pidin tästä teoksesta kovasti, ja toivon että se löytää paljon lukijoita.
