Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tuula-Liina Varis on kirjoittanut jälleen kerran mainion romaanin. Sen keskushenkilö on häikäilemätön psykopaatti, huijari ja lopulta myös murhaaja. Päähenkilö – jonka nimen lukija saa tietää ensin olevan Janne, mutta hänen oikea nimensä se ei lopultakaan ole – on kasvanut ankeissa oloissa, alkoholisoituneen äidin huomassa. Koti on sotkuinen, ruokaa ei ole, vain tyhjiä viinapulloja ja täysiä tuhkakuppeja. Sitten hän pääsee naapuriin kasvatiksi pari vuotta vanhemman Outin veljeksi, ja kun nämä sisarukset aikuistuvat, heistä tulee rakastavaisia. Outi lienee päähenkilön ainoa suuri rakkaus, mutta samalla ainoa, joka uskaltaa jättää hänet. Päähenkilöstä kehittyy eräänlainen Auervaara; hän pitää yllä useita samanaikaisia naissuhteita, esiintyy eri nimillä ja ammateilla, valehtelee ja pettää niin paljon, että alkaa itsekin uskoa omiin tarinoihinsa.
Eräs tällainen naissuhde vähän alkoholisoituneeseen ja kevytkenkäiseen Piiaan saa sitten karmeat seuraukset: mies saa tietää, että Piialla on huomattava määrä käteistä rahaa, ja hän murhaa tämän uskoen tehneensä täydellisen rikoksen. Mutta sellaisiahan ei ole. Tapauksen äärelle joutuu lomalla oleva keski-ikäinen poliisi Hanna, joka huomaa jutussa olevan jotain mätää: kysymys ei olekaan siitä tavallisesta tarinasta eli ryyppyporukan keskinäisistä välienselvittelyistä.
Naisen paras ystävä ei ole sivumääräisesti laaja, mutta se kertoo hienoin vedoin paljon. Päähenkilön rikollisuudelle annetaan tausta hänen rikkinäisestä lapsuudestaan, mutta häntä ei varsinaisesti ymmärretä, vaan kirjailija suhtautuu häneen kliinisellä kylmyydellä joka lähenee misantropiaa. Päähenkilö miettii hotellihuoneessaan murhan jälkeen:
”Hänen elämänsä oli merkityksellinen, hän hallitsi elämänsä, hän oli tahtoihminen, hän päätti polkunsa ja kulkunsa. Esteitä oli, ikäviä ihmisiä, kaikenlaisia epäilijöitä, vaanijoita, mustasukkaisia naisia, tivaajia ja komentelijoita, pimeää ja pihiä akkaväkeä, mutta hän kiisi yli esteitten, eikä kukaan rajoittaisi hänen vapauttaan.”
Kovin vapaa ei päähenkilö kuitenkaan ole, hän on lapsuutensa onnettomien olosuhteiden ja omien valheidensa vanki. Kirjassa on taitavasti saavutettu erittäin pahaenteinen tunnelma, joka tiivistyy loppuhuipentumaa kohden. Pääseekö päähenkilö, Janne tai Jukka tai Juha, sittenkin pälkähästä? Voittaako oikeus lopultakin? Tästä lukija ei voi olla varma ennen romaanin viimeisiä sivuja.
Tuula-Liina Variksen romaani Vaimoni (2004) sai Vuoden johtolanka -palkinnon. Tätäkin kirjaa voisi pitää dekkarina, mutta ennen muuta se on mielestäni psykologinen romaani, kuvaus valheista ja niiden verkkoon kietoutuneesta ihmisestä.
