Naisen paikka edustaa Vilja-Tuulia Huotarisen varhaista runotuotantoa. Vuonna 2007 ilmestynyt kokoelma on Huotarisen toinen. Kansikuva on oivaltava, siihen on kuvattu pitsinen hartiahuivi, jonka keskelle jää musta tyhjä tila – se naisen paikka.
Nimi antaa odottaa feminismiä ja sitähän tulee. Naisen paikka luotaa naisen asemaa osana sukupolvien ketjua. Isoäidit, äidit, tädit, monenlaista monisukupolvista kuormaa ja taakkaa, erilaisia naiselle asetettuja vaatimuksia ja odotuksia. Vähän proosarunoon kallellaan olevaa tekstiä, mutta enimmäkseen lyhyttä säettä, vähän kansanrunouteen kallellaan olevaa poljentoa.
vintin parruilla isoäidin kapinat, tätien pölyttyneet alushameet
katosta riippuvat koukut
suvun ennusteet, psykoosit ja kylmälle arka iho
virkattua liinaa, solmittua helminauhaa
ja ristipistotyö: Aino kädet ylhäällä
Näistä vähän vanhemmista runokokoelmista voi aina pohtia, onko niihin vielä syytä palata. Naisen paikka puolustaa paikkaansa, vaikka sen ilmestymisen jälkeen on ehtinyt runokokoelmia ilmestyä vaikka millä mitalla: kyllä tämä kannattaa kirjastosta käsiinsä kaivaa. Naisen asema on yhä pohtimisen arvoinen kysymys, ei tämän kokoelman luotaamat aiheet ole mihinkään menneet 17 vuoden aikana.