Jaana-Mirjam Mustavuori: Nainen puntarissa

Nainen puntarissa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jaana-Mirjam Mustavuoren kirjan keskeinen aihe on oman ruumiin hyväksyminen. Tätä aihetta hän lähestyy omien kokemustensa kautta monesta eri näkökulmasta: osansa saavat ikuinen laihduttaminen, seksuaalisuuden kohtaaminen ja kehotietoisuuden kehittäminen.

Nainen puntarissa on hyvin henkilökohtainen kirja. Varsinkin alkuosassa tämä on vahvuus. Useimmille naisille lienevät tuttuja Mustavuoren kokemukset ylettömistä hoikkuuden vaatimuksista. Jokainen naistenlehti sisältää laihdutusjuttuja ja langanlaihojen mallien kuvia, jokainen media viestii lihan kurittamisen tarpeellisuudesta ja suorituskeskeisen hikiliikunnan välttämättömyydestä. Liikekeskuksen sovituskoppi ahtaine vaatteineen ja kaikenkertovine peileineen on painajainen. Meidän annetaan ymmärtää, että terveys tarkoittaa laihuutta, ei vain normaalipainoa, ja kaikkinainen yksilöllinen vaihtelu on sairasta.

Tästä etenkin Yhdysvalloissa suositusta aiheesta on ilmestynyt aikaisemmin suomeksi joitakin kirjoja, kuten Mustavuoren siteeraama Anna Johanssonin Norsu nailoneissa sekä Eila Jaatisen Iloiset kilot. Nainen puntarissa kertoo laihuusvaatimuksista varsin riemukkaasti , tosin lukijan arvattavaksi sitten jää, paljonko defensiivisyyttä teksti sisältää.

Toinen osa kirjasta keskittyy seksuaalisuuteen. Jälleen kirjoittaja kertoo omista kokemuksistaan, joissa seksuaalisuus on ollut akti- ja suorituskeskeistä, ja tuo sitten esille laajemman näkökulman, jossa kysymys on tietoisuudesta omasta kehosta, sukupuolisuuden näkemisestä laajempana osana ihmisyyttä sekä ruumiin ja sielun kahtiajaosta.

Vielä tämäkin osuus kirjasta tuo esiin joitakin uusia, raikkaita ja syvällisiä näkökohtia aiheesta, mutta täytyy sanoa, että mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä kyllästyneemmäksi aloin tulla. Henkilökohtaisuus kääntyi alun vahvuudesta heikkoudeksi. Varsinkin kirjan kolmas osa, jossa ilmeisesti oli tarkoitus puhua yleisesti kehotietoisuudesta, sisälsi yhä enemmän Mustavuoren sinänsä kauniita ja ilmaisuvoimaisia, mutta kovin yleistämättömiä kokemuksia, joissa tunnuttiin näkevän tanssi ainoaksi oikeaksi tavaksi liikkua ja ilmaista itseään. Alkuosassa esitetty näkemys monimuotoisuudesta kääntyi ympäri.

Uskallan kuitenkin suositella Nainen puntarissa -kirjaa ikuisille laihduttajille ja yleisemminkin kehotietoisuudesta kiinnostuneille. Tanssi-ihmisille se lienee suoranainen aarre.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...