Britney Spears: Nainen minussa

Nainen minussa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Halusin mennä piiloon mutta tahdoin myös tulla nähdyksi. Kumpikin tunne oli aito. Käpertyneenä kaapin kylmään pimeyteen tunsin itseni niin pieneksi, että voisin kadota. Mutta kun muut katsoivat minuun, tunsin muuttuvani joksikin toiseksi, sellaiseksi joka voisi hallita tilaa. Kun kajautin laulun valkoisissa sukkahousuissa, minusta tuntui kuin kaikki olisi mahdollista.

Britney Spears on varmasti yksi kaikkein seuratuimmista naisartisteista ainakin, jos mittarina käytetään hänesta kertovan juorulehdistön palstatilan määrää tai hänen elämäntilannettaan käsittelevien sosiaalisen median keskusteluketjujen pituutta. Kaikilla on varmasti mielipide hänestä, vaikka hänen omaa ääntään ja näkökulmaa julkisuudessa ei liiemmin ole kuultukaan. Hänen äänensä on kuulunut voimakkaasti vain musiikissa ja yli 150 miljoonaa myytyä levyä sekä Grammy-palkinnon voitto osoittavat kiistatta sen, että musiikin kautta hänen äänensä on vanginnut miljoonat ihmiset ympäri maailman.

Nainen minussa on Britney Spearsin kuvaus hänen urastaan ja elämästä sen ensimmäisen 40 vuoden osalta. Muistelmat ovat kronologinen kuvaus alkaen hänen lapsuudestaan ja lapsuuden haaveiden ja haasteiden kuvauksesta päätyen lopulta irtautumiseen oikeuden määräämästä oman isän holhouksesta vuonna 2021 ja vapauteen, jonka holhous oli häneltä riistänyt.

Musiikin osuus kokonaisuudesta on lopulta kohtuullisen pieni, vaikka musiikillisen uran kohokohdat Spears käy läpi ja kytkee muun elämän tapahtumat musiikillisen uran vaiheisiin. Poika- ja miesystävät ja suhteiden ylä- ja alamäet saavat runsaammin tilaa ja suhde omiin vanhempiin ja perheeseen on kokonaisuuden läpi leikkaava pääteema. Vaikka asioista ja ihmisistä Spears puhuukin niiden omilla nimillä ja kritiikki vanhempia kohtaan on paikoin rajua, ei kirjassa silti ole mitään suurempaan kohuun oikeuttavaa; varmasti siksi, että hänen elämänsä vaiheet ovat jo moneen kertaan julkisesti kohuttu.

Nainen minussa antaa Britney Spearsille viimein mahdollisuuden tuoda oman äänensä hänestä vuosia jatkuneeseen keskusteluun ja muistelmat ovat siksi ehdottomasti arvokkaat. Harmillisesti kirjan kääntämisen yhteydessä osa alkuperäisestä äänestä on hukkunut eikä suomennos aivan täysin toista sitä tapaa ja tyyliä, jolla Spears itse elämäänsä kuvaa.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...