Ranskalaista kirjallisuutta voi melkein aina kuvailla sanoin keveys, nostalginen ja sensuelli sekä hupsuus. Nainen, jonka nimi on Nathalie on siis ehtaa ranskalaisuutta. Pidin kirjasta ja ahmin sen ennätysvauhtia, mutta silti mietin onko se liiankin kevyt vinkattavaksi. Kuitenkin näin kesän kynnykselle, kevyt romantiikka sopii täydellisesti.
Nainen, jonka nimi on Nathalie alkaa rakkaustarinalla ja loppuu toiseen rakkaustarinaan, molemmissa toisena osapuolina on Nathalie. Tarina kevyellä juonella etenee ja lukujen välissä on pätkiä mm. kuulluista lauluista ja luetuista kirjoista. Kirja pyörii Nathalien ja hänen ihannoinnin ympärillä, lukijalla on päässä kuva ihannenaisesta, vaikkei Nathalien piirteitä edes kuvailla tarkasti. Lisämaustetta kirjaan olisi voinut saada värittämällä tai maustamalla sivuhahmoja enemmän, mutta ote on kaikin puolin keveä koko kirjan ajan.
Nainen, jonka nimi on Nathalie on herkkä rakkaustarina ja kirjaa voi suositella kaikenikäisille romantiikannälkäisille kesäluettavaksi. Kirja on kuin pez-karkki: makea, pieni hetken ilo, mutta ei kuitenkaan ole kenenkään lempimakeinen.