Gu Byeong-mo: Nainen ja veitsi

Nainen ja veitsi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kun Nainen ja veitsi tuli Bazarin kuvastosta vastaan, olin siitä kiinnostunut, sillä minua kiinnostavat harvinaiset alkukielet. Kirjoitin kuitenkin päiväkirjaani näin: ”Vieroksuntani väkivaltaisia trillereitä kohtaan voittaa kuitenkin korealaista kirjallisuutta kohtaan tuntemani mielenkiinnon tällä kertaa.” No, Instagram-kehujen myötä päädyin kuitenkin lukemaan tämän kirjan. Kannattiko?

Korealainen Gu Byeong-mo (구병모, s. 1976) on pitkän linjan kirjailija, joka on kirjoittanut paljon pääasiassa genrekirjallisuutta. Häneltä on ilmestynyt noin viisitoista kirjaa, joita ei kuitenkaan ole juuri käännetty länsimaisille kielille – ainoastaan esikoisromaani 위저드 베이커리 eli Velholeipomo on ilmestynyt espanjaksi vuonna 2016. Nyt jonkinlaista länsimaista läpimurtoa on näkyvissä, kun Nainen ja veitsi on ilmestynyt ainakin englanniksi, saksaksi, ranskaksi, kreikaksi, italiaksi ja suomeksi. Suomennoksen on tehnyt Taru Salminen.

Miksi juuri kymmenen vuotta vanha Nainen ja veitsi on sitten valittu? Olettaisin, että kirjan aihe on valinnan takana. Kirja kertoo 65-vuotiaasta korealaisnaisesta, joka työskentelee harvinaisessa ammatissa: hän on palkkatappaja. Ikä alkaa painaa, samoin neljä vuosikymmentä raskasta ammattia, joten eläkeikä alkaa lähestyä. Mutta kuinka palkkamurhaajan tehtävästä jäädään eläkkeelle?

Salanimellä Sarvikynsi työskentelevä nainen tekee yhdellä viimeisistä tehtävistään virheen, jonka seurauksena viaton sivullinen joutuu perheineen vedetyksi mukaan Sarvikynnen ja toisen palkkamurhaajan väliseen konfliktiin. Joutuuko palkkamurhaaja vihdoinkin tunnustamaan, että hänelläkin on tunteet ja toisinaan päätöksiä pitää tehdä tunteiden pohjalta eikä vain kylmästi laskelmoiden?

Nainen ja veitsi on kaksijakoinen kirja: toisaalta se on aika verinenkin trilleri, jossa tapetaan ihmisiä kylmästi silmää räpäyttämättä, kestetään epäinhimillisiä määriä turpiinottamista ja kuvataan karmivia väkivaltaisuuksia. Toisaalta se on yhteiskunnallinen romaani, joka pohdiskelee päähenkilönsä kautta iäkkäiden naisten olematonta asemaa yhteiskunnassa. Se on kuvaus korealaisnaisen elämästä, matkasta sodanjälkeisistä köyhistä oloista vaatimattomaan, mutta perustarpeet täyttävään elämään.

Palataanpa alun kysymykseen. Se väkivaltainen trilleripuoli oli Naisen ja veitsen heikompi osa. Etenkin lopussa palkkamurhaajien välisen taistelun yltyessä kirja muuttuu tympeiksi verikekkereiksi. Yhteiskunnallinen puoli toimi paremmin. Sarvikynnen tausta oli kiinnostavaa luettavaa. Kokonaisuutena siis Nainen ja veitsi kallistuu lukemisen arvoiseksi, on se sen verran epätavallinen trilleriksi.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...