Elli on nuorehko opettaja. Hän viettää kesiään kahden siskonsa kanssa Hämeen maisemissa. Vastarannalla asuu Sillanpää, Taata, joka käy vierailulla Maria-siskon syntymäpäivillä. Ellin elämän kohokohta – ennakkoon.
Toinen kohokohta odottaa myöhemmin. Se on Toivo Kärjen kirje, joka muuttaa loppuelämän. Ilman sitä elämän voisi sanoa epäonnistuneen, jopa täysin.
Paha on vallannut Ellin, sitä siskokset painottavat ja sen varjolla pitävät Ellin pinteessä pihdeissään. Paha on tautina piilosilla Ellin sisällä putkahtamista vartoomassa. Elli on perhosnaaras, jonka kimppuun urokset hyökkäävät: vanha opettaja kokoelmahuoneessa, vanha Matti naapurissa. Nuo ikämiehet ottavat Ellin ruumiin väkivalloin, mutta nuori Oskari, Ellin sulhasekseen jo kaavailema, vain tyrmäävin sanoin, mutta jotka satuttavat, mikäli mahdollista, vielä enemmän: ”– Kuvitteletko sinä, että minunlaiseni mies voisi mennä yhteen kaatumatautisen kanssa?”
Kaikki nuo tapahtumat kätkee esikoiskirjailija, musiikinopettaja Tomi Norha (s. 1969) lempeisiin sillanpääläisiin kuoriin, tuudittaa lukijansa paratiisimaisiin kesäisiin päiviin, leppeisiin tuuliin, luonnon suloisuuteen. Kunnes paha pääsee putkahtelemaan, lopulta olemaan kuin liimattuna läsnä Ellin elämässä. Ja lukijan edessä. Kaiken hyvän oheisena – vain kuitenkin.
Taitavasti kiedottu elämän tarina, joka jättää jäljelle toiveikkuuden. Eihän Ellikään lannistu elämään, muistivihkoonsakin kirjoittaa:
Eläminen kun on ainoa tapa saada selville kaikki se mitä
elämällä on tarjottavanaan.