Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sinikka Vuolan teosta kutsutaan takakannessa mosaiikkiromaaniksi. Se ei tunnu ihan oikealta: mosaiikkiromaanissa kai pitäisi olla kyse irrallisista osista, joilla on yhteinen asetelma tai yhteisiä henkilöitä, jolloin niistä muodostuu monipuolinen kuva tapahtumista. Tässä tapauksessa kerrotaan kuitenkin suhtkoht lineaarinen tarina alusta loppuun. Onko sitten kyse siitä, että runous pelottaa lukijoita? Säeromaanikin lienee Suomessa leimaantunut nuortenkirjallisuuden keinoksi, koska sitä on käytetty lähes yksinomaan nuortenkirjoissa.
Säeromaani on kuitenkin aivan kelpo nimitys tälle kirjalle. Tarina aikuisuutta lähestyvistä kaksoissiskoista ja heidän omiin menetyksiinsä sulkeutuneesta isästään jossain nimettömässä keskieurooppalaisessa kaupungissa on kerrottu runouden keinoin: teksti on aseteltu proosarunomaisen tiiviisti, koska sitä on melko paljon, mutta se on säkeiksi pilkottua ja selvästi perusproosaa väljempää. Sivunumerotkin on jätetty pois, mitä pidän vähän tarpeettomana ja suotta lukijan elämää hankaloittavana ratkaisuna.
Tarina on rakenneltu aika tutuista aineksista: kauan sitten menetetty äiti on vain ”hämärä muinainen sana / täynnä nimettömiä varjoja, tuulen pullistamaa tyhjyyttä”, isä seitsemänkymppinen eläkeläinen, joka muistelee lapsuutensa sotatraumoja, elämä aika tyhjää ja lapsuus pelkkää odottamista. Sitten tulee koulujen päättäjäispäivä, juhlallisuudet ja “sitten minä näin sinut ja sinä minut, sinä iltana kohtalolla oli sinun kasvosi”. Siskokset kohtaavat kiehtovan muukalaisen, josta tulee kertojan isosiskon poikaystävä, johon kertojakin on tietysti aivan rakastunut. Lopulta se myrskykin iskee ja ravistelee asiat uuteen järjestykseen.
Vuolan teksti on runollista, kaunista ja monitulkintaista. Tässä kirjassa ei tapahdu järin paljon, mutta samalla se on avoin tulkinnoille. Tekstin seassa on kysymyksiä, joihin ei anneta suoria vastauksia. Minun makuuni kirja ei ollut ihan täysosuma: tarina itsessään ei kaikessa anonyymiydessään ja arkkityypillisyydessään lumonnut ja kerronnan avoimuus ei toiminut minulle. Hyvillä mielin Myrskyn anatomian kuitenkin luki, oli mielenkiintoista lukea aikuisyleisölle suunnattua säeromaania ja Vuolan kieli on kyllä vaikuttavaa ja taitavaa.
