Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Itsenäistyneen Suomen kuningashanke meni mönkään, mutta saimme sentään vahvan presidentin järjestelmän. Jo Ruotsin kuningasvallan aikaan, uskonpuhdistuksen jälkeen, kuningas nimitti piispat ja kirkkolaista tuli osa yleistä lainsäädäntöä. Näiden perinteiden pohjalta itsenäisen Suomen presidentistä tuli paitsi valtion myös kirkon päämies. Aina vuosituhannen vaihteeseen saakka presidentin tehtäviin kuului nimittää piispa kirkon vaalissa asettamista kolmesta ehdokkaasta. Suomen presidentit myös käyttivät tätä valtaansa niin, että kuudesti valituksi tuli joku muu kuin kirkon ensimmäiselle vaalisijalle asettama henkilö.
Lyhyen Ruotsin ja Venäjän aikaisen historiakatsauksen jälkeen päästään Suomen itsenäisyyden aikaan. Ville Jalovaara käy läpi kronologisessa järjestyksessä maamme 12 presidentin suhdetta kirkkoon. Itsenäisyyden sadan vuoden aikajakso pitää sisällään suuret yhteiskunnalliset muutokset ja niin sodan kuin rauhan aikaakin. Aikakausien erilaisuus, presidenttien henkilökohtaiset kokemukset ja heidän suhteensa kirkkoon presidentti-instituution edustajina on kunkin osalta koottu jämptiksi luvuksi.
K. J. Ståhlberg aloitti presidenttien sarjan sisällissodan jäljiltä kahtiajakautuneessa maassa ja hänellä oli keskeinen rooli myös uskonnonvapauslain valmistelussa. Vaikka kirkon yhteiskunnallinen asema tuolloin olikin vahva, Ståhlberg tuntui välttäneen uskonnollisia ilmauksia julkisisssa puheissaan. Myöhemmin Suomen joutuessa sotaan uskonto sen sijaan nähtiin kansakuntaa yhdistävänä voimana, näin erityisesti Kyösti Kallion aikana. Nykyhetkeä kohden tullessa yhteiskunnan moniarvoistuminen ja maallistuminen ovat tuoneet omat vivahteensa keskusteluun. Ville Jalovaara palaa esimerkein käytyihin presidentinvaaleihin ja siihen, kuinka paljon ehdokkaiden vakaumuksella on ollut merkitystä lopputuloksen kannalta.
Sataan vuoteen mahtuu paitsi sovinnaista yhteistyötä myös paljon kirjan nimen lupaamaa myrskyä ja mystiikkaa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kirjasta jää mieleen Tampereen piispa Eelis Gulinin yritys ojentaa presidentti Kekkosta tämän naissuhteissa. Myöskään piispan nimitykset eivät aina menneet kirkon esittämällä tavalla. Nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö toivottaa kansalaisille Jumalan siunausta uudenvuodenpuheessaan.
Jo pelkästään historian harrastuksen ilosta tähän kirjaan kannattaa tarttua ja kerrata maan itsenäisyyden ajan tapahtumia presidenttikatsausten valossa. Presidentin virkaan liittyy paljon perinteiden painolastia, mutta jokainen presidentti hoitaa työtään myös omien henkilökohtaisten arvojensa ja asenteidensa tuomin eväin. Kiinnostava lukukokemus!
