Stephen King: Myöhemmin

Myöhemmin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kauhun mestarin Stephen Kingin kynä ei pysähdy. Pian 75 vuotta täyttävän kirjailijan kirjoja on yli kuusikymmentä ja hänen tuotannostaan on tehty loput­tomasti filmatisointeja.

Myöhemmin-kirjan päähenkilönä toimii Jamie. Hän on nuori poika, jolla on kyky nähdä kuolleita ja keskustella näiden kanssa. Aaveet eivät kykene va­lehtelemaan tälle. Oudosta kyvystä tietää Jamien yksinhuoltajaäiti, joka on pyytänyt Jamieta pitämään kykynsä salassa. Kuolleille puhuminen on kuiten­kin taito, jota Jamien äiti ja äidin naisystävä huomaavat tarvitsevansa.

Juonena lapsi, joka kykenee juttelemaan kuolleille, on kovin tutunoloinen Kuu­des aisti -elokuvasta. Stephen King kuitenkin lunastaa teeman omakseen vie­mällä juonen omaan suuntaansa. Kingin ihmisläheinen kerronta toimii kum­mallisessa kasvutarinassa. Kasvutarinat eivät varsinaisesti ole vierasta maa­perää Kingille, vaan esimerkiksi Se saa suureksi osaksi voimansa nuorista päähenkilöistä.

Kaiken kaikkiaan Myöhemmin on perushyvä Kingin romaani. Se onnistuu luo­maan tunnelmaa, pitää kiinni loppuratkaisuun asti ja jää mieleen lukemisen jälkeenkin. Tätä voi suositella erityisesti niille, jotka haluaisivat kokeilla hänen tuotantoaan, mutta eivät halua aloittaa tiiliskivenkokoisesta järkäleestä.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...