Tuire Malmstedtin Isa Karos -sarjan ensimmäinen osa, Pimeä jää (2018) valittiin vuoden esikoisdekkariksi, eikä syyttä: siinä yhdistyvät perinteinen murhatutkinta ja moderni ihmissielun syövereihin sukeltaminen vallan mainiolla tavalla. Nyt sarja on saanut jatkoa.
Tällä kertaa Isan ja hänen työtovereidensa ratkottavaksi tulee vastenmielinen ja vaikea tapaus: metsästä löytyy turmeltu ihmisen pää, mutta ei sitten muita ruumiinosia. Kun poliiseille alkaa valjeta, kenen päästä on kysymys, tutkinta saa yhä synkempiä ja intensiivisempiä piirteitä. Isallakin on kunnon poliiseille ominainen vaisto, joka kertoo heille yhtä jos toista, mutta tällä kertaa kaikki vain on tavallista hankalampaa.
Samaan aikaan Isa painii yksityiselämänsä kysymysten kanssa: kuten edellisessä osassa saimme tietää, hänen pieni tyttärensä Edith on kuollut, mutta Isa ei ole ollenkaan pystynyt käsittelemään asiaa valmiiksi, kaukana siitä, eikä oman äitivainaan talon tyhjentäminen mitenkään auta, vaan tuo yhä uusia kipeitä muistoja mieleen. Lisäksi miesasiatkin ovat sotkuisia: Isahan on eronnut tyttärensä isästä Samuelista, ja Niiles-kollega herättää hänessä monenlaisia tunteita.
Malmstedt on mielestäni yksi Suomen lupaavimpia dekkarikirjailijoita. Hän hallitsee todellakin sekä poliisitutkinnan että psykologian, ja tuloksena on lähes mestarillista nordic noir -kirjallisuutta. Lisää tällaista, ja etenkin jatkoa Isa Karos -sarjalle, kiitos!