Tieto-Finlandian voittanut Metsä meidän jälkeemme kertoi oivallisesti Suomen metsien menneisyydestä, nykytilasta ja tulevaisuudesta. Osittain samojen tekijöiden Muuttuva metsä : Opas jatkuvaan kasvatukseen ottaa seuraavan askeleen ja kertoo etenkin metsänomistajille, mitä mahdollisuuksia jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen antaa.
Kirjassa esitetty tieto on perusteltua ja monipuolista. Avohakkuuta ei nykytietämyksen valossa puolla enää kuin mahdollisimman nopea taloudellinen hyöty. Pitkäjänteisesti toteutettu jatkuva kasvatus voi olla jopa se tuottavin muoto ja metsä paljon muutakin kuin tarkkoja lukuja puumäärästä tai pinta-alasta.
Yksi tärkeä asia on tarkastella asioita kahdesta näkökulmasta – ihmisen ja metsän itsensä. Kaavamaiset hoitotoimenpiteet, yleensä laajat hakkuut, alkavat tuntua tietämättömyyden toimenpiteiltä. Soiden ojitusten ja avohakkuiden kritisointia on yritetty jopa vaientaa, mutta nykyään virheitä näissä jopa myönnetään. Kirjassa kuvataankin hienosti, että metsänhoito voisi olla enemmän kuin keskustelua metsän kanssa.
Jatkuva kasvatus tuo omat haasteensa työntekijöille, joiden koulutus ei ole ollut niin monipuolista kuin pitäisi. Mutta ei hätää, kirja esittelee ammattilaisen, jatkuvaan kasvatukseen erikoistuneen motokuski Osmo Palosaaren. Hän on hyvä esimerkki siitä, kuinka teorian voi viedä käytäntöön ja opastaa samalla muita.
Hyödyllistä lukemista kaikille metsästä kiinnostuneille ja siellä liikkuville.