Jussi Kaakinen, Juha Kuisma ja Kirsti Manninen: Muutosten maa : Suomen lasten ympäristöhistoria

Muutosten maa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vuonna 2005 ilmestyi Juha Kuisman ja Kirsi Mannisen kirjoittama Suomen lasten historia, joka on omasta mielestäni edelleen yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista lasten tietokirjoista. Sitä seurasi vuonna 2009 Suomen lasten taidehistoria (joka jäi minulta lukematta), ja nyt on vuorossa sarjan kolmas osa Muutosten maa : Suomen lasten ympäristöhistoria. Kirja kertoo kuinka elinympäristömme on muovautunut miljoonien vuosien kuluessa ja minkälaista sopeutumiskykyä tämä ympäristö on vaatinut.

Kirjan alussa käydään lyhyesti läpi maapallon geologinen ja ilmastohistoria. Siitä päästään ihmisten sukuun, kuinka levittäydyimme tänne pohjolan perukoille, ja miten jääkauden jälkeinen Suomi kehittyi. Juuri tämä alkuosa on ehdottomasti kirjan mielenkiintoisinta antia. Minkälaiset elämisen mahdollisuudet olivat muinaisen Baltian jääjärven rannoilla, entä miten järvi kehittyi tästä Ancylusjärveksi ja Litorinamereksi, ennen kuin se lopulta alkoi muistuttaa meille tuttua Itämerta.

Jääkausi on jättänyt paljon merkkejä maaperäämme, mutta oman arvoituksen antavat muinaisten ihmisten kulttuuri, jonka tarkempaa sisältöä voimme vain arvailla. Mikä olikaan niin sanottujen Jätinkirkkojen tarkoitus, joiden rakentaminen päätyi viimeistään pronssikauden alkaessa noin 3500 vuotta sitten? Asutushistorian etenemisen lukeminen on yllättävän kiinnostavaa luettavaa, ja bonusta myös siitä, että kirjassa on oma lukunsa, joka käsittelee myös Saamenmaan asuttamista. Saamelaisten kiinnostava historia toisinaan pääsee unohtumaan, vaikkakaan onneksi ei nykyään enää niin usein kuin ennen. Saamelaisiahan on aikoinaan asunut yleisesti myös Etelä-Suomessa, ja vielä 1500-luvulla saamea puhuttiin Etelä-Pohjanmaalla saakka.

Suomen kaupunkien, elinkeinojen ja luonnon hyödyntämisen historiaa seurataan aina nykyaikaan saakka. Mainittakoon tässä vielä erikseen luku Öljykriisin pitkät jäljet, koska se yllätti ainakin minut. Vuoden 1973 öljykriisi vaikutti maassamme suuresti, sillä lämmitykseen kuluu Suomessa miltei kolmasosa energiasta. Talojen energiatehokkuutta pyrittiin kriisistä lähtien lisäämään tiivistämällä talojen rakenteita, mutta tuloksena on ollut säästöjen lisäksi myös kosteus- ja homevaurioita. Enpä arvannut, että nykyisten rakennusmääräysten historia liittyy 70-luvun tapahtumiin. Tuolloin määrättiin maanteille myös 80 kilometrin nopeusrajoitus, joka on yleisrajoituksena voimassa edelleen.

Kirja viliseekin kiinnostavia yksityiskohtia ja tässä on varmasti paljon uutta sisältöä myös monille aikuisille. Suuri, suuri kiitos kirjan onnistuneesta toteutuksesta menee kuitenkin – jälleen kerran – kuvittaja Jussi Kaakiselle. Mietin tämän kirjan äärellä miten harvinaista nykyään on, että tällaisia kirjoja edes julkaistaan. Silloin kun kirjamarkkinoille tulee tällaisia laajempia lasten tietokirjakokonaisuuksia, ne on nykyään melkein poikkeuksetta valokuvin kuvitettu, tuleehan se huomattavasti halvemmaksi. Tässä on kuitenkin uskallettu luottaa siihen, että kuvitus tuo teokseen sellaista lisäarvoa, jota ei voi paikkailla halvoilla ratkaisuilla. Kaakinen on nähnyt aivan järjettömän työn lukemattomien yksityiskohtaisten kuvitusten kanssa, ja lopputuloksena kokonaisuus jolla on vahva oma ääni. Ei tulisi edes mieleen miettiä tämän kirjan äärellä, että olisipa tämä äänikirjana.

Muutosten maa : Suomen lasten ympäristöhistoria on lyhyesti erinomainen jatko-osa, joka antaa paljon miettimisen aihetta.

Esimerkkiaukeama kirjasta

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...